Hematokriitti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hematokriitti (PCV)

Hematokriitti (lyh. hkr) on verisolujen suhteellinen osuus koko veren tilavuudesta. Se määritetään mittaamalla verisolupatsaan korkeus verinäytteen pohjalla sentrifugoinnin jälkeen. Käytännössä hematokriitti kuvastaa punasolujen osuutta verinäytteen tilavuudesta, sillä veren muita soluja, valkosoluja ja verihiutaleita, on normaalisti veressä alle 1 % sen kokonaistilavuudesta. Nykyään hematokriitti voidaan määrittää myös solunlaskijalla, mikä on nopeampi tapa.

Hematokriitti ilmaistaan yleisimmin verisolujen prosentuaalisena osuutena veren tilavuudesta, mutta myös joskus verisolujen tilavuutena veren tilavuudesta. Useimpien nisäkkäiden hematokriittiarvo vaihtelee 35 ja 45 prosentin välillä.[1]

Hematokriittiarvon ja plasman tilavuuden avulla voidaan määrittää koko elimistön veritilavuus:

 \text{veren tilavuus} = \frac{\text{plasman tilavuus}}{1-\text{hkr}}.

Koska veren määrä elimistössä on tasapainossa elimistön kokonaisnestemäärän kanssa, tällä tavalla voidaan saada tietoa myös elimistön nestetasapainosta.[2]

Rasituksessa veren hematokriitti kasvaa, koska perna, joka varastoi punasoluja, vapauttaa niitä rasituksen aikana verenkiertoon. Pernan vaikutus näkyy erityisesti hevosella, jolla perna on erityisen suuri. Lisäksi maitohapon muodostus kudoksissa aiheuttaa jossain määrin nesteen siirtymistä verenkierrosta kudoksiin osmoottisen paineen vuoksi.[3]

Vuonna 2003 käyttöön otettujen kansallisten viitearvojen mukaan miesten viiteväli hematokriitille on 39–50 ja naisten 35–46.[4]

Taulukossa on esitettynä eri eläinlajien keskimääräisiä hematokriittiarvoja.[3]

Hematokriitti (%)
Ihminen 42 (nainen)
46 (mies)
Nauta 30
Hevonen 42 (lämminverinen)
33 (kylmäverinen)
Koira 45
Kissa 37
Lammas 36
Vuohi 28

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Frandson, Wilke, Fails: Anatomy and Physiolgy of Farm Animals, s. 238. USA: Lippincott Williams & Wilkins, 2003. ISBN 0-7817-3358-8.
  2. Hiltunen, Holmberg, Kaikkonen, Lindblom-Ylänne, Nienstedt, Wähälä: Galenos, Ihmiselimistö kohtaa ympäristön, s. 115-116. Porvoo: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30252-X.
  3. a b Sjastaad, Hove, Sand: Physiolgy of Domestic Animals, s. 282-283. Oslo: Scandinavian Veterinary Press, 2003. ISBN 82-91743-11-8.
  4. Hiltunen, Holmberg, Jyväsjärvi, Kaikkonen, Lindblom-Ylänne, Nienstedt, Wähälä: Galenos - Johdanto lääketieteen opintoihin, s. 65. Helsinki: WSOYpro, 2010. ISBN 978-951-0-33085-2.