Heisisavikka
| Heisisavikka | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Revonhäntäkasvit Amaranthaceae |
| Alaheimo: | Chenopodioideae |
| Suku: | Savikat Chenopodium |
| Laji: | opulifolium |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Chenopodium opulifolium |
|
| Katso myös | |
Heisisavikka (Chenopodium opulifolium) on savikkakasveihin kuuluva kasvilaji.
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yksivuotinen heisisavikka kasvaa 30–80 cm korkeaksi. Väriltään se on vaihtelevan vihreä. Vain kasvin nuoret osat ovat jauhoisia. Varsi on pysty tai koheneva, tavallisesti pitkä- ja runsashaarainen, kova, sinertävänvihreä ja vihreäraitainen. Kierteisesti olevat lehdet ovat melko pieniä. Varren keskiosissa lehtilavan muoto vaihtelee vinoneliömäisestä leveänpuikeaan ja lähes kolmiomaiseen. Lapa on usein pituutensa levyinen, tavallisesti matalaan kolmiliuskainen, niukkahampainen ja joskus otäkärkinen. Ylempien lehtien lapa vaihtelee suikeasta kapeanpuikeaan ja se on ehyt tai hieman keihäsmäinen. Tavallisesti terttumainen kukinto on pitkälti lehdekäs. Kukinnon sykeröt ovat melko pieniä ja tiheitä. Heteitä on tavallisesti viisi kappaletta. Heisisavikka kukkii Suomessa elo-syyskuussa. Pähkylä on kehän muodostaman hedelmäverhiön suojaama. Musta siemen on vaaka-asennossa, 1,1–1,4 mm pitkä, ympärykseltään lähes pyöreä, tylppäreunainen ja pinnaltaan hieman säteen suuntaan uurteinen.[1]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heisisavikka on alkuperältään eurooppalainen laji.[2] Pohjoismaissa se on hyvin harvinainen tulokaslaji, jota on tavattu Norjan, Ruotsin ja Suomen etelä- ja keskiosissa.[3] Suomessa heisisavikkaa on tavattu satunnaisesti muutamin paikoin eri puolilla maata Oulun korkeudelle saakka.[4]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heisisavikka on Suomessa uustulokas, jota tavataan myllyillä, kaatopaikoilla ja satamissa.[2]
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muiden savikkalajien tapaan myös heisisavikka kelpaa ihmisravinnoksi.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 126–127.
- ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 127.
- ↑ Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 112.
- ↑ Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Heisisavikan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 19.2.2013.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|