George Jung

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

George Jacob Jung (s. 6. elokuuta 1942 Boston, Massachusetts, Yhdysvallat) oli yksi merkittävimmistä ihmisistä jotka salakuljettivat ja myivät kokaiinia Yhdysvaltoihin 1970- ja 1980-luvun alun aikana. Jung oli osa niin kutsuttua Medellínin kartellia, jota johti pahamaineinen Pablo Escobar. 1970- ja 1980-luvuilla Jung oli vastuussa 85 % Yhdysvalloissa levitetystä kokaiinista[1].

Jung jäi viimeisemmän kerran kiinni vuonna 1994 oltuaan tuolloin jo kaksi kertaa vankilassa. Hänet luultavasti vapautetaan 27. marraskuuta 2014 Texasissa sijaitsevasta vankilasta, jossa häntä tällä hetkellä pidetään[2].

Bruce Porter on kirjoittanut Jungin elämästä kirjan BLOW: How a small-town boy made $ 100 million with the Medellin cocaine cartel and lost it all, ja sen pohjalta tehty myöhemmin elokuva, vuonna 2001 ilmestynyt Blow.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Seymour, June & Nania, Matt: Demme's `Blow' cracks under pressure The Observer. 29.3.2001. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  2. Inmate Locator: George Jung Federal Bureau of Prisons. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)