Francisco de Vitoria

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Francisco de Vitoria, San Esteban, Salamanca

Francisco de Vitoria (14731546) oli dominikaaninen filosofi, joka puhui kansainvälisen oikeuden puolesta.[1]

Francisco de Vitorian vaikutusta oli mm. se, ettei vuonna 1545 valmistunut Juan Ginés de Sepúlvedan teos Demócrates Segundo o de las justas causas de la guerra contra los indios, saanut painolupaa Espanjassa. Espanjaksi teos ilmestyi latinasta käännettynä vasta vuonna 1951.

Salamancan koulukunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salamancan yliopistoon oli muodostunut sen rehtorin, teologian ja lakitieteen professorin, San Estebanin dominikaanilluostarin priorin, Francisco de Vitorian johtama ns. Salamancan koulukunta. Vitoriaa pidetään kansainvälisen oikeuden isänä, jonka toiminta tapahtui kymmeniä vuosia ennen hollantilaista Hugo Grotiusta. Salamancan koulukunnan kantavana voimana Vitorian jälkeen toimi dominikaani Domingo de Soto,joka oli mukana vuosien 1550–51 Valladolidin kokouksessa, jossa Bartolomé de las Casas ja Ginés de Sepúlveda ottivat yhteen.

Uusi suhtautuminen intiaaneihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konkistadorien valloitusten aikana ja sen jälkeen, muodostui keskustelu intiaanien asemasta hyvin ajankohtaiseksi. Intiaaneja kohdannut julmuus kuitenkin herätti Espanjassa teologien ja lainoppineiden keskuudessa aiheellisesti laajaa vastustusta. Intiaanien oikeuksien puolustajista äänekkäin oli väsymätön ja tulisieluinen Bartolomé de las Casas, joka johti usean vuosikymmenen ajan taistelua intiaanien puolesta. Kuitenkin on Francisco de Vitorian, Salamancan yliopiston teologian ja lakitieteen professorin osuus johdonmukaisen vastarinnan käynnistäjänä merkittävä. Vitoria, ”Espanjan Sokrates”, ei Las Casasin tavoin taistellut etujoukoissa, vaan hoiti teologina ja lainoppineena virkaansa yliopistossa.

Usko intiaanien valmiuteen hallita omaa vapauttaan, oli saanut aikaan uuden suhtautumisen valloitukseen, ja varsinkin sen seuraumuksiin. Vitorian ajatusten mukaisesti yritettiin kiistää valloitussotien laillisuus ja espanjalaisten oikeus oleskella valloittamissaan maissa. Koulukunta tuomitsi imperialistisen politiikan kaikkine seuraumuksineen - intiaanien orjuuttamisen, heidän omaisuutensa ryöstämisen ja maittensa haltuunoton. Intiaaneja koskevan pulman ratkaisemiseksi koetettiin päättäväisesti saada aikaiseksi muutos ja oikaisu koloniaalipolitiikkaan institutioiden inhimillistämisen avulla, jolloin intiaanien ja espanjalaisten välinen kristillisempi yhteiselo olisi mahdollista.

De jure belli ja De Indis[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vitorian pitämistä luennoista relecciónes kootut teokset, De jure belli ja De Indis, ovat kansainvälisen oikeuden perustavaa laatua olevia teoksia. Eräs Vitorian pitämien luentojen kopio joutui ranskalaisen Jacob Boyerin haltuun sillä seurauksella, että vuonna 1557 Vitorian Relecciónes painettiin Lyonissa. Vitorian relecciónesista otetaan edelleenkin uusia painoksia.

Vitoria asetti kyseenalaiseksi oikeutetun sodan, orjuuden (jonka katsottiin olevan tulosta oikeutetusta sodasta), kuninkaallisen käskyvallan ja intiaanien verotuksen. Hän tuomitsi demarkaatiolinjan, jonka paavi oli määrännyt espanjalaisten ja portugalilaisten valloitusten välille. Vitoria painotti ja yksityiskohtaisesti erikseen osoitti, että jotkut omistuskirjat ovat laittomia. Että keisari Kaarle V, ei ollut koko maailman hallitsija, kuten ei ollut paavikaan, jolla ei ollut maallista valtaa intiaaneihin tai muihin uskottomiin nähden. Intiaanien kieltäytyminen tunnustamasta paavin valtaa ei ollut syy sodan aloittamiseksi näitä vastaan, tai heidän omaisuutensa ryöstämiseksi, eikä heillä ollut velvollisuutta kuunnella saarnoja. Vaikka hallitsija olisikin koko maailman herra, ei se oikeuttaisi häntä valtaamaan intiaanien maita, nimittämään uusia päälliköitä ja määräämään veroja.

Vitorian mielestä paavin valta ei ollut kaiken kattavaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vitorian mielestä ei paavin, sen paremmin kuin ei kuninkaankaan valta ollut kaiken kattavaa, mutta että asein voitiin kuitenkin tehdä käännytystyötä järkevällä tavalla, sillä niin kuningas, samalla tavoin kuin kansa, jota kuningas edustaa, ovat vastuussa vihollisensa tulevasta käyttäytymisestä. Vitoria kieltää jyrkästi paavin koko maailman ylitse ulottuvan maallisen vallan sillä yksinkertaisella argumentilla, ettei Kristuksellakaan ollut maallista valtaa ihmisenä ollessaan (”Valtakuntani ei ole tästä maailmasta”), eikä tämä sen vuoksi voinut jättää maallista valtaa sijaiselleen, paaville. Vitorian mukaan paavilla on kuitenkin ylin hengellinen valta, mutta se ulottuu vain uskovaisiin kristittyihin ja vasta sitten ihmisiin, jotka muuttuvat pakanoista kristityiksi.

Tähän voisi lisätä William H. Prescottin mielipiteen rikollisen toiminnan luvanvaraisuudesta: ”Mutta on mahdotonta myöntää lisenssiä rikoksen puolikkaaseen, - yleensäkään auktorisoida epäoikeudenmukaisuutta, ja toivoa säännöstelevänsä rikoksen määrää.” Alonso de la Veracruz oli Vitorian oppilas.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Francisco de Vitoria. Relecciónes.Mexico 1985.
  • Vitoria, Political Writings. Cambridge 1991.