Etelänkiisla

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Etelänkiisla
Uria aalge7.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Rantalinnut Charadriiformes
Heimo: Ruokit Alcidae
Suku: Kiislat Uria
Laji: aalge
Kaksiosainen nimi
Uria aalge
(Pontoppidan, 1763)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Etelänkiisla Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Etelänkiisla Commonsissa

Etelänkiisla (Uria aalge) on nimestään huolimatta pohjoisten merialueiden mustavalkea lintu.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnun vartalo on virtaviivainen, kuikkaa muistuttava. Sen höyhenpuku menee hyvin tiiviisti vartaloa vasten niin että se näyttää melkein nahkalta. Pää, siivet ja selkä ovat mustat, vatsapuoli valkea. Etelänskiisla saatetaan joskus sekoittaa sen lähimpään sukulaiseen pohjankiislaan.

Koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pituus 38-46 cm, siipien kärkiväli 60-75 cm.

Suomen vanhin rengastettu etelänkiisla on ollut 24 vuotta 11 kuukautta 22 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut 38-vuotias ruotsalainen lintu.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelänkiisla pesii Pohjois-Atlantin ja Tyynenmeren pohjoisosien rannikoilla. Itämeren lintuvuorilla pesii 45 000 paria, joista noin 10 000 paria Gotlannin lintusaarilla.

Suomessa pesii noin 40-50 paria pääasiassa Suomenlahdella.

Etelänkiisla on uhanalaisuusluokassa vaarantuneet. Sitä uhkaa ennen kaikkea kalastus: Itämerellä ajoverkkoihin joutuu paljon etelänkiisloja. Suomen kanta on hyvin pieni ja voitaisiin laskea erittäin uhanalaisiin. Suomen kanta saa kuitenkin säännöllisesti täydennystä muualta Itämeren alueelta.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiislat pesivät tiiviissä yhdyskunnissa paljaalla kalliolla. Munien väri vaihtelee, ehkä siksi että kukin emo tunnistaisi omansa. Munat ovat epäsymmetrisiä joten jos niitä tuuppaa, ne eivät kieri kauas vaan alkavat kiertää kehää. Munii vain 1 munan. Haudonta-aika on noin kuukausi. Molemmat emot hautovat vuorotellen. Poikanen lähtee uimaan 15-17 päivän ikäisenä.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiislat pyydystävät ravinnokseen kalaa ja äyriäisiä sukeltamalla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Uria aalge IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 2.6.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hario, Martti 1982: Aspskärin kiislayhdyskunnan koosta ja aikuiskannan täydentymisestä. - Ornis Fennica 59:193-194.
  • Hedgren, Stellan 1980: Etelänkiislan pesimistulos Stora Karlsön saarella. - Ornis Fennica 57:49-57.
  • Tanskanen, Antti & Yrjölä, Rauno 1989: Etelänkiisla (Uria aalge) pesivänä Ahvenanmaalla. - Lintumies 6.1989 s. 277. LYL.
  • Vuorjoki, A. 1957: Etelänkiisla, Uria aalge (Pont.), ensi kerran pesivänä Suomessa. - Ornis Fennica 34:132-134.
  • Etelänkiisla Lintukuva.fi-verkkopalvelussa
  • LuontoPortti: Etelänkiisla (Uria aalge)