Esko Kähkönen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Esko Olavi Kähkönen (20. huhtikuuta 1927 Rovaniemi28. syyskuuta 2020 Rovaniemi)[1] oli suomalainen toimittaja ja mäkihyppyvaikuttaja. Kähkönen valmistui Vierumäeltä liikunnanohjaaksi ja hän siirtyi vuonna 1947 voimistelunopettajaksi Rovaniemen yhteislyseoon, jossa oli opiskellut aikaisemmin. Kähkönen ryhtyi Lapin Kansa -lehden urheiluavustajaksi ja sitä tietä Yleisradion Rovaniemen toimituksen palvelukseen. Lapin radiosta hän jäi eläkkeelle 1990. Kähkönen oli pitkään Rovaniemen kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa kokoomuksen ryhmässä.[2]

Kähkönen oli Ounasvaaran Hiihtoseuran puheenjohtaja ja kunniajäsen.[3] Hän valmensi seuran mäkihyppääjiä ja varsinkin 1970-luvulla seura oli Suomen paras mäkihyppyseura. Muun muassa vuoden 1974 SM-kisojen suurmäen kilpailussa OH:n hyppäävät ottivat kilpailun seitsemän ensimmäistä sijaa.[4]

Kähkönen oli mäkihyppytuomarina Sapporon olympialaisissa 1972. Hän oli myös selostamassa suurkisoja televisioon ja radioon yhdessä Pekka Tiilikaisen ja Paavo Noposen kanssa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuolinilmoitus, Lapin Kansa 24.10.2020, s. 23
  2. a b Tuomi-Nikula, Heikki: Muistokirjoitus: Esko Kähkönen 1927–2020 Helsingin Sanomat. 27.10.2020. Viitattu 10.5.2021.
  3. Seuran vuosikokous pidettiin OH:n Majalla Ounasvaaran Hiihtoseura. 1.10.2020. Arkistoitu 10.5.2021. Viitattu 10.5.2021.
  4. Vahtola, Jouko: Suomen mäkihypyn historia, s. 296. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-313-5.