Eric Schlosser

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eric Schlosser, 2006

Eric Schlosser (s. 17. elokuuta 1959, New York, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen journalisti ja kirjailija, joka on tunnettu tutkivasta ja kritisoivasta journalismista. Hänen tunnetuin teoksensa on Pikaruokakansa, josta on ilmestynyt myös elokuva nimeltä Fast Food Nation.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schlosser New Yorkissa ja vietti osan lapsuudestaan Los Angelesissa, Kaliforniassa. Hänen isänsä Herbert Schlosser toimi aiemmin asianajajana ennen kuin päätyi johtajaksi NBC-yhtiöön vuonna 1974. Eric Schlosser opiskeli Amerikan historiaa Princetonin yliopistossa, ja Oxfordista hänellä on tutkinto brittiläisestä historiasta. Nykyään Schlosser asuu Kaliforniassa, ja työstää teosta vankilajärjestelmästä.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eric Schlosser aloitti uransa kirjoittamalla Yhdysvaltain historiaan sijoittuvia näytelmiä. Vuonna 1985 hän kirjoitti Americans-näytelmän, joka käsitteli 1900-luvun alun Yhdysvaltain imperialismia. We the People on Schlosserin toinen Amerikan historiaan sijoittuva näytelmä Yhdysvaltain perustuslakiin liittyvistä tapahtumista, joka ilmestyi vuonna 2007.

Journalistin uran Schlosser aloitti bostonilaisessa The Atlantic Monthly -lehdessä. Tutkiva journalismi toi Schlosserille kaksi palkintoa; National Magazine Award -palkinto artikkelisarjasta “Reefer Madness” ja “Marijuana and the Law” vuodelta 1994, sekä Sidney Hillman Foundation award artikelillaan “In the Strawberry Fields” (1995). Lisäksi Schlosserin kirjoituksia on ilmestunyt mm. Rolling Stonessa, Vanity Fairissa sekä The Nation - ja The New Yorker -lehdissä.

Vuonna 2003 ilmestyi Schlosserilta Reefer Madness -teos.

Pikaruokakansa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnetuin Eric Schlosserin teos on vuonna 2001 ilmestynyt Pikaruokakansa (Fast Food Nation, suom. vuonna 2002). Kirjassa kerrotaan pikaruokateollisuuden taustoista ja vaikutuksista yhteiskuntaan; kuinka pikaruokateollisuuden nopea nousu on vaikuttanut ruokatottumuksiin, ruoan valmistamiseen ja alalla työskentelevien työoloihin.

Charles Wilsonin kanssa yhteistyössä kirjoitetun lastenkirjan "Chew On This" (ilm. vuonna 2006) sekä Pikaruokakansa -teoksien nostattaman julkisuuden vaikuttamana 18 ruokateollisuuden yritystä julkaisi www.bestfoodnation.com-sivuston. Sivuston tarkoituksena on esittää lausuntoa tai tiedonantoa koskien terveys- ja työoloja amerikkalaisen ruokateollisuuden eri aloilla. Lisäksi sivustolla otetaan kantaa mm. Schlosserin teoksessaan esittämiin asioihin.

Schlosser on esiintynyt myös Morgan Spurlockin Super Size Me -elokuvan DVD-julkaisussa keskustelemalla elokuvan tekijöiden kanssa pikaruokateollisuudesta.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]