Donald Young

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Donald Young
Donald-Young-2009Usopen.png
Maa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Asuinpaikka Atlanta, Georgia, Yhdysvallat
Syntymäaika 23. heinäkuuta 1989 (ikä 24)
Pituus 183 cm
Paino 73 kg
Kätisyys vasen
Ammattilaisena 2004–
Kaksinpeli
Paras sijoitus 39. (14.11.2011)
Grand Slam -turnauksissa
Australian avoimet 3. kierros (2014)
Ranskan avoimet 1. kierros (2008, 2012)
Wimbledon 1. kierros (2008, 2011, 2012)
Yhdysvaltain avoimet 4. kierros (2011)

Donald Young (s. 23. heinäkuuta 1989 Chicago, Illinois) on yhdysvaltalainen tennispelaaja. Parhaimmillaan hän on ollut kaksinpelissä ATP-listan sijalla 39 marraskuussa 2011.[1] Hän on voittanut urallaan viisi ATP-haastajaturnausta.[2]

Tennisura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Junioriurallaan Young voitti Australian avointen kaksinpelin vuonna 2005, 15-vuotiaana, jonka jälkeen hän nousi kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana junioreiden maailmanlistan ykköseksi. Hän on myös ensimmäinen afroamerikkalainen miespuolinen pelaaja, joka on ollut maailmanlistan ykkösenä. Samana vuonna hän selviytyi Wimbledonissa välieriin ja Yhdysvaltain avoimissa puolivälieriin. Nelinpelissä hän voitti Alex Claytonin kanssa Yhdysvaltain avoimet. Vuonna 2007 Young voitti Wimbledonin kaksinpelin.[1]

Ensimmäisen ATP-otteluvoittonsa Young saavutti elokuussa 2007, juuri ennen Yhdysvaltain avoimia. Young voitti New Havenin turnauksen ensimmäisellä kierroksella Amer Delićin.[3] Toisella kierroksella hän hävisi Nikolai Davydenkolle.[4] Yhdysvaltain avoimissa Young eteni kolmannelle kierrokselle voitettuaan ensimmäisellä kierroksella Chris Guccionen ja saatuaan toisella kierroksella luovutusvoiton Richard Gasquet'lta. Kolmannella kierroksella hän hävisi Feliciano Lópezille.[4] Vuoden 2007 päättyessä Young oli nuorin pelaaja maailmanlistan sadan parhaan joukossa, oltuaan sijalla 98.[5]

Vuonna 2011 villin kortin Yhdysvaltain avointen pääsarjaan saanut Young eteni neljännelle kierrokselle voittaen toisella kierroksella Stanislas Wawrinkan ja kolmannella kierroksella Juan Ignacio Chelan.[6] Neljännellä kierroksella hän hävisi Andy Murraylle.[4] Young pääsi ATP-turnauksen loppuotteluun ensimmäisen kerran PTT Thailand Openissa, jossa hän hävisi Andy Murraylle. Finaalipaikan myötä Young nousi ensimmäistä kertaa maailmanlistalla 50 parhaan joukkoon.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Donald Young - Profile atpworldtour.com. ATP World Tour. Viitattu 17.7.2011. (englanniksi)
  2. Donald Young - Match Record atpworldtour.com. ATP World Tour. Viitattu 17.7.2011. (englanniksi)
  3. Donald Young wins 1st ATP Tour match with 4-6, 6-3, 6-4 victory over Amer Delic at Pilot Pen usatoday.com. Viitattu 17.7.2011. (englanniksi)
  4. a b c Donald Young – Playing Activity atpworldtour.com. ATP World Tour. Viitattu 17.7.2011. (englanniksi)
  5. Donald Young's Baptism By Fire atpworldtour.com. ATP World Tour. Viitattu 17.7.2011. (englanniksi)
  6. Donald Young - ei enää tenniskenttien vitsi YLE Urheilu. Viitattu 9.9.2011.
  7. Murray Too Strong For Young In Bangkok Final atpworldtour.com. ATP World Tour. Viitattu 2.10.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.