Daniel Auteuil
Daniel Auteuil (s. 24. tammikuuta 1950) on ranskalainen näyttelijä.[1] Uransa aikana hän on näytellyt monenlaisissa elokuvissa trillereistä draamoihin. Hän on saanut useita arvostettujen elokuvapalkintojen ehdokkuuksia ja on nykyään Ranskan kuuluisimpia näyttelijöitä.
Sisällysluettelo |
Lapsuus [muokkaa]
Auteuil syntyi Algeriassa.[1] Hänen vanhempansa olivat oopperalaulajia. Syntymän aikaan vanhemmat olivat kiertueella. Jo lapsesta asti näyttelijän ura oli Auteuilille selvä valinta.
Ura [muokkaa]
Daniel esiintyi aluksi pienissä avantgarde-teattereissa. Debyyttinsä elokuvamaailmaan hän teki vuonna 1975 elokuvassa L'Agression. Auteuil näytteli lukuisissa komedioissa ja teki läpimurtonsa Claude Berrin draamassa Jean de Florette (1986), josta voitti BAFTA- ja César-palkinnot. Toisen César-palkintonsa hän sai vuonna 2000 parhaasta miespääosasta elokuvassa Tyttö sillalla, jossa hän näytteli Vanessa Paradis’n kanssa.
Yksityiselämä [muokkaa]
Auteuil tapasi entisen vaimonsa Emmanuelle Béartin elokuvan L'Amour en douce kuvauksissa. Suhteesta syntyi vuonna 1992 tytär Nelly. Liitto päättyi eroon kymmenen vuoden jälkeen. Nykyään Auteuil elää yhdessä näyttelijä Marianne Denicourtin kanssa.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Daniel Auteuil AlloCine. Viitattu 6.4.2013. (ranskaksi)