Damokles

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kreikkalaisen tarinan hahmoa. Pikkuplaneetasta kertoo artikkeli 5335 Damocles.
Richard Westallin maalaus Damokleen miekka vuodelta 1812.

Damokles (muinaiskreikaksi Δαμοκλῆς) on hahmo vanhassa kreikkalaisessa tarinassa. Oikeastaan hahmo on osa legendaa, joka on vielä kreikkalaista mytologiaakin vanhempi.

Damokles oli luultavasti Italian Syrakusan yksinvaltiaan Dionysios nuoremman erittäin imarteleva hovimies neljännellä vuosisadalla eaa. Hän sanoi Dionysiokselle, että tämä oli todella onnekas, koska tällä oli suuri käskyvalta. Dionysios tarjoutui vaihtamaan Damokleen kanssa paikkaa päivän ajaksi, jotta tämä voisi itse koettaa tätä onnea. Illalla pidettiin juhlaillallinen, jolla Damokles nautti suuresti tullessaan kohdelluksi kuin kuningas. Vasta aterian lopulla hän katsoi ylös, ja huomasi terävän miekan roikkuvan ainoastaan yhden hevosen jouhen varassa kuninkaanistuimen yläpuolella. Damokleelta katosi välittömästi ruokahalu, ja hän sanoi Dionysiokselle, ettei enää halua olla niin onnekas.

Damokleen miekka on usein käytetty viittaus tähän tarinaan, joka kertoo suurta valtaa käyttävien turvattomuudesta ja siitä, että valta voi nopeasti kadota. Puupiirroksia Damokleen miekasta symbolina alkoi esiintyä 1500- ja 1600-luvuilla eurooppalaisissa kirjoissa ja laitteissa.

Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.