DME-kaari
DME-kaari on ilmailussa mittarilähestymis- tai lähtömenetelmän osa, jonka ilma-alus suorittaa kentällä olevan VOR-majakan ja koneessa olevan VOR- ja DME-laitteen avulla. Kaaren säde on julkaistu kyseessä olevan kentän lähestymis- tai vakiolähtöreittikartassa. Usein käytetään 12–14 DME-mailin mittaista kaarta. Tällöin ilma-alus lähestyy loppulähestymisrastia tai muuta määräävää pistettä ympyränkaaren muotoista rataa määrätyn etäisyyden päässä majakasta. DME-kaaret alkoivat yleistyä 1980-luvun alussa, vuoden 1982 ICAO PANS OPS-laitoksen sallitua DME:n käytön pakollisena osana mittarilähestymismenetelmää erikseen määritellyin ehdoin.
Oletetaan seuraavat perustiedot menetelmästä (esimerkkinä DME-kaari osana mittarilähestymismenetelmää):
- sisäänlentosuunta on 030 astetta
- kaaren säde on 12 nm (merimailia)
- kaarron suunta on myötäpäivään
- loppulähestymislinja on 330 astetta.
Koneen ollessa sisäänlentosuunnassa (180 − 030 = 150 astetta) sekä noin 14 merimailin etäisyydellä majakasta aloittaa ohjaaja lähestymisen kaartamalla 90 astetta kaarta vastaan. Eli ohjaaja kaartaa suuntaan 150 − 90 = 060. Kaarto tehdään mittarikaartona, joten kaarron lopussa ohjaajan pitäisi olla noin 11,5 merimailin etäisyydellä majakasta ja lentää viistosti siitä poispäin. Seuraavaksi ohjaaja säätää VOR1-neulan 10 astetta (tässä tapauksessa) eteenpäin suuntaan 070 ja odottaa, kunnes neula leikkaa keskikohdan. Seuraavaksi neulaa siirretään taas 10 astetta eteenpäin, sekä koneella kaarretaan 10 astetta oikealle. Tätä jatketaan, kunnes ollaan kartassa merkityssä pisteessä, josta kaarretaan loppulähestymislinjalle tai lähtömenetelmän seuraavalle osalle. Loppupiste on yleensä määritelty kaarta rajoittavan, nk. johtoradiaalin avulla. DME-kaaret yksinkertaistivat erityisesti lähestymismenetelmien suunnittelua merkittävästi, sillä aiemmin kaarevan lentoradan saavuttamiseen tarvittiin väistämättä useampia suunnistuslaitteita. Puhtaasti GPS-pohjaisista menetelmistä DME-kaarta vastaa ns. RF-lentosegmentti (RF leg), jossa niin ikään lennetään ympyrän kaarta, tosin GPS:n avulla.
Menetelmän lentäminen on hiukan haastavaa pelkällä VHF-suunnistusradion ja DME-vastaanottimen yhdistelmällä, joten aina kun koneesta löytyy joko RNAV (käytännössä GPS)- tai HSI-varustus, on niiden avulla lähestyminen edellisessä tapauksessa hyvin yksinkertaista ja jälkimmäisessäkin oleellisesti helpompaa.[1]