D-dimeeri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
D-dimeerin mittauksen periaate.

D-dimeeri on fibriinin hajoamistuote, jota vapautuu verenkiertoon kun fibriinin aiheuttama verihyytymä hajoaa. Sen nimi johtuu siitä, että se sisältää kaksi dimeeriksi ristiinlinkittynyttä fibrinogeenin palasta. Se on mitattavissa oleva arvo ja kertoo verihyytymien olemassaolosta.[1]

Kun verestä määritellään D-dimeerin arvo (P-FIDD-arvo), se kertoo veren hyytymisen ja liukenemisen tasapainosta elimistössä. Hyytymisjärjestelmän toiminnan lopputuloksena syntyy paikallisen suonivaurion alueella trombiinientsyymiä, joka pilkkoo fibriiniä fibrinogeenista. Muodostuneen fibriinin pintaan tarttuu heti plasmasta plasminogeenia, joka kudoksen plasminogeenin aktivaattorin tPA:n avulla muuttuu plasmiiniksi. Plasmiini pilkkoo ristisidoksien vahvistamaa fibriiniä D-dimeeriksi. [2]

D-dimeeriä seurataan tapauksissa, joissa on syytä epäillä tukosalttiutta. D-dimeerin suurentuneet pitoisuudet liittyvät verisuonitukoksen uusiutumisvaaraan mm. idiopaattisen tukoksen sairastaneilla ja trombofilian kantajilla, kun antikoagulaatiohoito lopetetaan.[2]

Viitearvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

D-dimeerin ohjearvot ovat:

  • Terveillä < 0.3 mg/l
  • Laskimotukoksessa ja kehkoemboliassa 0.5 mg/l

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]