Colgate-Palmolive

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Colgate palmolive logo.svg

Colgate-Palmolive on amerikkalaislähtöinen, nykyisin monikansallinen yhtiö, jonka toimialaa ovat erilaiset kulutushyödykkeet. Yhtiön ydinliiketoimintaa ovat kosmetiikan, taloudenhoidon ja henkilökohtaisen hygienian tuotteiden valmistus ja tukkumyynti. Tuotevalikoimaan kuuluu mm. suuhygieniaan liittyvät tuotteet, kuten hammastahnat ja -harjat sekä erilaiset pesuaineet.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1806 amerikkalainen saippua- ja kynttiläkauppias William Colgate avasi New Yorkin Dutch Streetin varteen saippua-, tärkki- ja kynttilätehtaan nimeltään "William Colgate & Co". Vuonna 1833 hän sai sydänkohtauksen, mikä pysähdytti yrityksen toiminnan, mutta muutaman vuoden toipumisen jälkeen hän palasi takaisin bisneksen pariin. 1840-luvulla Colgate toi ensimmäisenä markkinoille yksittäiset standardipainoiset saippuapalat. William Colgaten kuoltua 1857 yhtiö uudelleen organisoitiin ja sen nimestä pudotettiin pois "William". Yhtiön johtoon tuli William Colgaten poika Samuel, joskin enemmän velvollisuudesta kuin halusta jatkaa isänsä yritystä.

Vuonna 1872 Colgate lanseerasi ensimmäisen hajustetun saippuan nimellä Cashmere Bouquet ja seuraavana vuonna olikin jo vuorossa hammastahna, joka aluksi myytiin kannuissa. Vuonna 1896 Colgate alkoi myydä ensimmäisenä hammastahnaa tuubissa nimellä Colgate Dental Ribbon Cream. Keksinnön isä oli hammaslääkäri Washington Sheffield. Samana vuonna yhtiö perusti ensimmäisen oman tutkimus- ja tuotekehityslaboratorion, jonka johtoon palkattiin Martin Ittner. William Colgaten toinen poika, James Boorman Colgate, oli Colgate Universityn (entinen Madison University) johtaja.

Milwaukeen Wisconsinissa B.J. Johnson Company valmisti saippuaa pelkästään palmu- ja oliiviöljystä perustajansa B. J. Johnsonin reseptin mukaisesti. Tuote oli niin suosittu, että yhtiö jopa muutti nimensä sen mukaiseksi (Palm-olive). 1900-luvun alkuun tultaessa Palmolive oli maailman eniten myydyin saippua. Myös radio oli valjastettu mukaan markkinoimaan tätä ihmeellistä tuotetta. Vuosina 19271931 radiossa pyöri ohjelma Palmolive Hour ja sen jälkeen vuosina 19341937 Palmolive Beauty Box. Missourilainen saippuanvalmistaja Peet Brothers yhdistyi Palmoliven kanssa ja uusi yhtiö sai nimekseen Palmolive-Peet. Vuonna 1928 Palmolive-Peet osti Colgate Companyn ja yhtiö sai nimekseen Colgate-Palmolive-Peet Company. Vuonna 1953 Peet tiputettiin pois nimestä ja yhtiö tunnettiin siitä lähtien sen nykyisellä nimellä.

Colgate-Palmoliven pahin kilpailija on jo pitkään ollut toinen amerikkalainen, maailman suurin pesuainevalmistaja Procter & Gamble. Pian 2. maailmansodan jälkeen P&G lanseerasi Tide-tuotemerkin, ja tuhannet kuluttajat vaihtoivat Colgate-Palmoliven tähän uuteen tuotteeseen. Kun P&G keksi lisätä fluoria hammastahnoihinsa, Colgate-Palmolive menetti markkinajohtajuuden myös tällä sektorilla. Molempien yhtiöiden siirtäessä mainosbudjettiaan radio- ja TV-ohjelmien sponsorointiin syntyi aivan uusi ohjelmien genre, jota alettiin kutsua saippua-oopperaksi. [1] Colgate-Palmolive on ollut pienempänä yhteistyökumppanina useissa ohjelmissa sekä pääsponsorina TV-sarjassa The Doctors.

Vuonna 2006 Colgate luopui liian vähän tuottavista Fab-, Dynamo-, Arctic Power-, ABC-, Cold Power- ja Fresh Start -brändeistään sekä lisensoi Ajax-brändin oikeudet USA:ssa, Kanadassa ja Puerto Ricossa Phoenix Brand LLC:lle ja keskittyi itse paremmin tuottaviin suun, henkilökohtaisen hygienian sekä lemmikkien hoidon tuotteisiin. Vuonna 2006 Colgate ilmoitti myös aikeistaan ostaa Tom's of Maine -yhtiö, joka oli luomuhammastahnojen markkinajohtaja, noin 100 miljoonalla dollarilla. Tom's of Mainen oli perustanut Tom Chappell vuonna 1970.

Nykyään Colgate-Palmolivella on tytäryhtiöitä yli 200 maassa, mutta vain Yhdysvalloissa ja Intiassa se on julkisesti pörssinoteerattu.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "[[1]]"English Wikipedia: Soap opera

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Colgate-Palmolive.