Codex Eyckensis
 |
Tämä artikkeli tai sen osa on tuotu vieraskielisestä lähteestä ja käännös on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa tekemällä käännöksen loppuun. |
Codex Eyckensis on 700-luvun evankeliumikirja, joka koostuu kahdesta käsikirjoituksesta, jotka olivat yhdistetty oletettavasti 1100-luvulta vuoteen 1988 asti. Codex Eyckensis on Belgian vanhin kirja[1]. Kirjaa on pidetty ja säilytetty 700-luvulta asti paikassa, joka on nykyisen Maaseikin kunnan alueella. Kirja on oletettavasti kirjoitettu Echternachin luostarin kirjoitushuoneessa.
Käsikirjoitus A:n ja käsikirjoitus B:n kuvaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Codex Eyckensis koostuu kahden evankeliumin 133 pergamenttisivusta, joiden jokaisen koko on 244 kertaa 183 mm.
Ensimmäinen käsikirjoitus (koodeksi A) on epätäydellinen. Se koostuu viidestä sivusta, joista ensimmäinen on kokosivun kokoinen muotokuva envankelistasta (oletettavasti kuvaa pyhää Matteusta), ja jonka jälkeen on epätäydellinen sarja kahdeksasta kaanon-hakemistosta. Evankelistan muotokuva on tehty italialais-bysanttisella tyylillä, jolla on selviä yhtäläisyyksiä Barberinin evankeliumeihin, joita säilytetään nykyisin Vatikaanin kirjastossa (Barberini Lat. 570). Muotokuva on kehystetty anglosaksisella solmeilutyöllä, ja vastaavaa koristelua löytyy Lindisfarnen evankeliumista.
Kaanon-hakemistot antavat yleiskuvan neljän evankeliumin vastaavista kohdista. Siten kaanon-hakemistot toimivat sisällysluettelona ja hakemistona helpottamaan tekstikohtien löytämistä. Käsikirjoitus A:n kaanon-hakemistot ovat koristeltu pylväin ja kaarin, neljän evankelistan symbolein ja pyhimysten muotokuvin.
Toinen käsikirjoitus (B-koodeksi) koostuu täydestä kahdestatoista kaanon-hakemistosta ja kaikista neljästä evankeliumitekstistä. Kaanon-hakemistot ovat koristeltu pylväin ja kaarin, apostolien kuvauksin ja evankelistojen symbolein. Evankeliumin tekstit on kirjoitettu pyöreällä insular minuscule -tyylillä, joka oli tunnusomaista englantilaisille ja irlantilaisille 600–700-lukujen käsikirjoituksille, ja jota käytettiin myös Manner-Euroopassa. Jokaisen kappaleen ensimmäisen kirjaimen ääriviivoissa on käytetty punaisia ja keltaisia pisteitä. Tekstin on kopioinut yksi kirjuri.
Evankeliumin teksti on Vulgatan versio, jonka on suurimmaksi osaksi kääntänyt pyhä Hieronymus (Stridonin Hieronymus, 347–420) monin lisäyksin ja vaihdoin. Evankeliumitekstien vertailtavia versioita löytyy Book of Kellsistä (Dublin, Trinity College, ms 58), Book of Armaghista (Dublin, Trinity College, ms 52) ja Echternach Gospelsista (Paris, Bnf, ms Lat.9389).
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koodeksi ajoittuu 700-luvulle, ja aluksi sitä säilytettiin entisessä Aldeneikin luostarissa, joka vihittiin käyttöön 728 eaa. Adelardin merovingien aateliset, lordi Denain ja hänen vaimonsa Grinuara perustivat luostarin tyttärilleen Harlindikselle ja Relindikselle "pienessä ja tarpeettomassa metsikössä"[2] lähellä Meuse-jokea. Luostari sai nimen Eyke ("tammi") siellä kasvavien tammien mukaan. Myöhemmin naapurikylä Nieuw-Eyke ("uusi tammi" - nykyinen Maaseik) kasvoi ja tuli tärkeämmäksi, jolloin kylän alkuperäinen nimi muuttui Aldeneikiksi ("vanha tammi"). Pyhä Willibrord vihki Harlindiksen ensimmäiseksi abbedissaksi tälle uskonnolliselle yhteisölle. Harlindiksen poismenon jälkeen Saint-Boniface nimitti Relindis-siskon hänen seuraajakseen.
Codex Eyckensistä käytettiin luostarissa opiskeluun ja Kristuksen opetusten levittämiseen. Molemmat evankeliumit, jotka koostuvat nykyään Codex Eyckensiksestä, on oletettavasti pyhä Willibrord tuonut Echternachin luostarista Aldeneikiin.
Nämä kaksi käsikirjoitusta on yhdistetty samaan nidokseen todennäköisimmin 1100-luvun aikana.
Vuonna 1571 Aldeneikin luostari hylättiin. 900-luvun puolivälistä lähtien benediktiininunnat korvattiin miesrovastien kollegiolla. Uskonsodan uhan kasvaessa rovastit hakivat turvaa muurien ympäröivästä Maaseikin kaupungista. He toivat kirkkoaarteet mukanaan Aldeneikista Saint Catherinen kirkkoon – mukaan lukien Codex Eyckensiksen.
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Satojen vuosien ajan uskottiin, että Codex Eyckensiksen oli kirjoittanut Harlindis ja Relindis, Aldeneikin ensimmäiset abbedissat, jotka myöhemmin kanonisoitiin. Heidän hagiografiansa kirjoitti paikallinen pappi 800-luvulla[3]. Siinä mainitaan, että Harlindis ja Relindis olisivat kirjoittaneet myös kirjan, joka sisältää osia evankeliumista. Pyhien naisten pyhäinjäännösten uskonlahko tuli tärkeämmäksi 800-luvun aikana, ja he ottivat huomioon myös Codex Eyckensiksen kunnioittamisen, joka lisäsi entisestään arvostusta Harlindiksen ja Relindiksen työtä kohtaan[2].
Kuitenkin toisen käsikirjoituksen viimeiset rivit kiistattomasti kumoavat sen: Finito volumine deposco ut quicumque ista legerint pro laboratore huius operis depraecentur (Tämän osan valmistuttua, pyydän tämän lukijaa rukoilemaan sen työläisen puolesta, joka teki tämän käsikirjoituksen). Maskuliininen muoto laborator ("työläinen") viittaa selvästi, että käsikirjoituksen kirjoittaja oli mies.
Vuonna 1994 Albert Derolez (Ghentin yliopisto) ja Nancy Netzer (Boston College) tekivät käsikirjoituksille vertailevan analyysin, ja he huomasivat, että käsikirjoitus A ja käsikirjoitus B ajoittuvat samalle ajalle, ja että on hyvin mahdollista, että molemmat kirjoitettiin samassa Echternachin luostarin kirjoitushuoneessa ja että sama kirjuri on voinut kirjoittaa molemmat käsikirjoitukset[4].
Konservointi- ja restaurointiyritys vuonna 1957[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1957 Karl Sievers, restauroija Düsseldorfista, yritti Codex Eyckensin konservointia ja restaurointia. Hän irrotti ja tuhosi 1700-luvun punaisen samenttinidoksen ja jatkoi käsikirjoituksen sivujen laminointia Mipofoliella. Mipofolie on polyvinyylikloridikalvo (PVC), joka ulkoisesti pehmennetään dioktyyliftalaatilla. Ajan myötä kalvo tuotti suolahappoa, joka hyökkäsi pergamenttia vastaan ja aiheutti kalvon kellastumista. Pergamentin läpikuultavuus ja väri vahingoittuivat, ja kalvon polymeerit saattoivat siirtyä pergamenttiin tehden siitä hauraan. Laminoinnin jälkeen Sievers sitoi koodeksin uudelleen. Uudelleen sitomisen mahdollistamiseksi hän leikkasi sivujen reunoja, jolloin osia kuvituksesta hävisi.
Uudessa mittavassa restaurointiyrityksessä vuosien 1987–1993 aikana Mipofolie-laminoinnin huolellisesti poisti ryhmä Belgian Royal Institute for Cultural Heritagesta johtajanaan kemisti tri Jan Wouters. Laminoinnin poiston jälkeen sivujen restaurointia varten kehitettiin innovatiivinen leafcasting-tekniikka pergamenttipaperille. Restauroinnin loppuunsaattamiseksi kaksi koodeksin olennaista käsikirjoitusta sidottiin erikseen[5].
Dokumentointi ja digitalisointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vanhin valokuvattu dokumentti Codex Eyckensiksesta on noin vuodelta 1916. Restauroinnin yhteydessä käsikirjoitus valokuvattiin Belgian Royal Institute for Cultural Heritagessa (KIK-IRPA). Faksimilejäljennös julkaistiin vuonna 1994[6].
Vuonna 2015 Codex Eyckensiksen digitalisoi Imaging Lab and Illuminare – Centre for the Study of Medieval Art | KU Leuven omassa paikassaan Saint Catherinen kirkossa. Tätä projektia johti prof. Lieve Watteeuw[7]. Korkearesoluutiokuvien laittaminen internettiin tehtiin yhteistyössä LIBIS:n kanssa (KU, Leuven).
Codex Eyckensis huomioitiin ja suojattiin kiinteäksi kulttuuriperintökohteeksi vuonna 1986. Vuonna 2003 Codex Eyckensis huomioitiin osaksi flaamilaista mestariteosta.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Coenen, J., Het oudste boek van België, Het Boek 10, 1921, S. 189-194.
- ↑ a b Acta Sanctorum, Martii, unter Leitung von J. Carnandet, 3. Teil, Paris-Rom, 1865, S. 383-390, Abs. 7.
- ↑ Abbaye d’Aldeneik, à Maaseik, in Monasticon belge, 6, Province de Limbourg, Lüttich, 1976, S. 87.
- ↑ Netzer, N.(1994) Cultural Interplay in the Eighth Century. The Trier Gospels and the Making of a Scriptorium at Echternach, Cambridge-New York.
- ↑ Wouters, J., Gancedo, G., Peckstadt, A., Watteeuw, L. (1992). The conservation of the Codex Eyckensis: the evolution of the project and the assessment of materials and adhesives for the repair of parchment. The Paper Conservator 16, 67-77. http://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/03094227.1992.9638578
- ↑ Coppens, C. , A. Derolez und H. Heymans (1994) Codex Eyckensis: an insular gospel book from the abbey of Aldeneik. Maaseik: Museactron.
- ↑ https://www.arts.kuleuven.be/english/news/codex eyckensis