Clayton Stanley

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Clayton Stanley (s. 20. tammikuuta 1978) on yhdysvaltalainen lentopalloilija ja olympiavoittaja. Hän on urallaan voittanut muun muassa olympiakultaa ja Mestareiden liigan. Hän edustaa Yhdysvaltojen maajoukkuetta, sekä seurajoukkueessa venäläistä Sport Club Dinamoa, jonka riveissä hän voitti Mestareiden liigan vuonna 2008.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stanley valittiin vuoden 2008 kesäolympialaisten parhaimmaksi pelaajaksi, sekä parhaimmaksi hyökkääjäksi että myös syöttäjäksi. Hän johdatti Yhdysvallat olympiakultaan. Urallaan hän on voittanut myös maailmanliigan, Pan-Amerikan sekä Pohjois-Amerikan mestaruudet. Hänen isänsä Jon Stanley oli myös aikoinaan olympiatason lentopalloilija ja Hall of Famen jäsen.

Clayton Stanley syntyi Honolulussa, Havaijilla. Hänen vanhempansa ovat Jon Stanley ja Sandra Haine. Stanleyn perheeseen kuuluu myös kolme veljeä ja kaksi siskoa. Stanley valmistui Kaiser High Schoolista, Honolulussa. Hän ei tuolloin vielä lukiossa pelannut lentopalloa ja hänen koulussaan ei edes ollut poikien lentopallojoukkuetta. Hänen äitinsä pelasi myös ammattilaisena urallaan. Kun Stanley esiintyi Ateenan olympialaisissa, lentopallohistoriassa todistettiin ensimmäinen perhe, jossa isä ja poika ovat esiintyneet olympiatasolla.

Stanley opiskeli Hawai`in yliopistossa, missä hänen pääaineenaan oli espanjan kieli. Samalla hän pelasi lentopalloa kovassa yliopistosarjassa ollen yksi sarjan parhaimmista pelaajista.

Kesäolympialaisissa vuonna 2004 Stanley oli USA:n joukkueen ehdoton tähti. Hän teki yhteensä 110 pistettä, joista 83 hyökkäys-, 17 ässäsyöttö-, ja kymmenen torjuntapistettä. Neljä vuotta myöhemmin, Pekingin kesäolympialaisissa, Stanley oli ylivoimaisesti kisojen paras pelaaja. Hakkuri valittiin parhaimmaksi pelaajaksi, parhaimmaksi hyökkääjäksi ja parhaimmaksi syöttäjäksi turnauksessa. Samalla Yhdysvallat voitti ensimmäisen olympiakultansa yli 20 vuoteen.[1]

Stanley voitti hopeaa vuoden 2004-05 Mestareiden liigassa. Hän pelasi kreikkalaisen Iraklis Thessalonikin riveissä ja hänet valittiin parhaimmaksi hyökkääjäksi ja syöttäjäksi Mestareiden liigassa. Seuraavalla kaudella Stanley oli jälleen voittamassa hopeaa Mestareiden liigassa ja hänet valittiin parhaimmaksi hyökkääjäksi jälleen. Stanley valittiin Mestareiden liigan parhaimmaksi pelaajaksi kaudella 2007-08 ja hänen joukkueensa voitti Mestareiden liigan.

Saavutukset muun muassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2010 MM-kisat, Paras syöttäjä
  • 2008 Kesäolympialaiset, Paras pelaaja
  • 2008 Kesäolympialaiset, "Best Scorer"
  • 2008 Kesäolympialaiset,Paras syöttäjä
  • 2007–08 Mestareiden liiga, Paras pelaaja
  • 2005–06 Mestareiden liiga, Paras hyökkääjä
  • 2004–05 Mestareiden liiga, Paras hyökkääjä
  • 2004–05 Mestareiden liiga,Paras syöttäjä
  • 2009 Grand Champions Cup, pronssia
  • 2008 Kesäolympialaiset, kultaa
  • 2008 Maailmanliiga, kultaa
  • 2007 Pohjois-Amerikan Mestaruuskisat, kultaa
  • 2007 Amerikan Cup, kultaa
  • 2007 Maailmanliiga, Bronze medal
  • 2005 NORCECA Championship, kultaa
  • 2005 FIVB World Grand Champions Cup, hopeaa

Joukkueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Panathinaikos Athens (2001–2004)
  • Iraklis Thessaloniki (2004–2006)
  • Zenit Kazan (2006–2010)
  • Ural Ufa (2010–2011)[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.