CP-rikko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

CP-rikko on hiukkasfysiikan ilmiö. Se havaittiin kokeellisesti ensi kerran vuonna 1964 kokeessa, jossa tutkittiin neutraalien kaonien hajoamista. Koe kumosi siihen asti otaksutun luonnonlakien CP-symmetrian. Tässä yhteydessä C (charge conjugation, varauskonjugaatio) tarkoittaa hiukkasen muuttamista antihiukkasekseen ja P hiukkasen pariteetin muuttamista vastakkaiseksi (peilausta).

Luonnossa esiintyvän heikon CP-rikon aiheuttaa heikko vuorovaikutus, joka muuntaa hiukkasten rakenneosasia kvarkkeja toisikseen. Matemaattisesti tätä kuvataan hiukkasfysiikan standardimallissa CKM-matriisilla (Cabibbo-Kobayashi-Maskawa). Hiukkasten välisten sähkömagneettisen, vahvan vuorovaikutuksen tai gravitaation ei ole havaittu rikkovan CP-symmetriaa.

CP-symmetrian rikkoutuminen on yksi ns. Saharovin ehdoista sille, että varhaisen maailmankaikkeuden hiukkasreaktioissa aine ja antiaine eivät olisi tuhonneet toisiaan täysin, vaan jäljelle voisi jäädä ainetta. Kvarkkien heikoissa vuorovaikutuksissa havaittu CP-rikko näyttäisi kuitenkin olevan liian vähäinen selittämään maailmankaikkeudessa olevan aineen määrän[1]. CERNin LHCb-kokeen on tarkoitus tutkia reaktioita, joissa voisi näkyä standardimallin ulkopuolisten hiukkasten aiheuttamaa CP-symmetrian rikkoutumista.

Nobelin palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1980 Nobelin fysiikanpalkinto myönnettiin vuoden 1964 kokeen tehneille ja CP-rikon ensimmäisen kerran havainneille James Cronin:lle ja Val Fitch:lle.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Huet, P. ja Sather, E.: "Electroweak baryogenesis and standard model CP violation", Phys. Rev. D51, 379-394 (1995).
Tämä fysiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.