Barumin nainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Barumin nainen Tukholman historiallisessa museossa.

Barumin nainen (ruots. Kvinnan från Barum), aiemmin nimeltään Bäckaskogin nainen (ruots. Bäckaskogskvinnan)[1], on noin 9 000 vuotta sitten kivikaudella elänyt metsästäjä-keräilijäheimoon kuulunut nainen, jonka luuranko löydettiin vuonna 1939 Barumin kylässä Kristianstadin pohjoispuolella sijainneesta haudasta. Kyseessä on yksi vanhimmista Ruotsista löydetyistä ihmisjäänteistä, ja häntä kutsuttiinkin pitkään Ruotsin vanhimmaksi asukkaaksi.[2]

Löytäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barumin naisen löysi kesällä 1939 Oppmannasjö-järven rannalla työskennellyt talonpoika, joka näki maasta pilkistävän pääkallon. Luuranko kaivettiin esiin, ja aluksi luultiin, että kyseessä oli mies, sillä hänen vierestään löydettiin metsästysvälineitä. Tuolloin nimittäin luultiin, että naiset eivät osallistuneet metsästykseen siihen aikaan, kun Barumin nainen oli elänyt. Sukupuoli selvisi myöhemmin osteologissa tutkimuksissa.[3]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barumin nainen oli eri lähteiden mukaan 151[2] tai 155[4] senttimetriä pitkä ja hän eli noin 40-vuotiaaksi. Hän synnytti elämänsä aikana useita lapsia, mahdollisesti 5–7.[2]

Museoesineenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barumin nainen on ollut esillä Tukholman historiallisessa museossa vuodesta 1943.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Sveriges mest kända stenålderskvinna byter namn news.cision.com. 26.4.2016. Viitattu 14.5.2021. (ruotsiksi)
  2. a b c Herman Lindqvist: Ruotsin historia jääkaudesta tulevaisuuteen, s. 16-17. Suomentanut Seppo Hyrkäs. Juva: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28329-0.
  3. Hur hon hittades historiska.se. Viitattu 14.5.2021. (ruotsiksi)
  4. Kvinnan från Barum historiska.se. Viitattu 14.5.2021. (ruotsiksi)