Bani Suhaila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bani Suhaila

Bani Suhaila

Koordinaatit: 31°20′34″N, 34°19′31″E

Valtio Palestiina
Kuvernoraatti Khan Yunis
Väkiluku (2024)  (arvio) 50 452


















Bani Suhaila (arab. بني سهيلا‎, Banī Suhaylā) on kaupunki Palestiinan Gazan kaistan eteläosassa. Sen asukasluku oli vuonna 2024 arviolta 50 452.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bani Suhaila sijaitsee Palestiinan Gazan kaistan Khan Yunisin kuvernoraatissa.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palestiinassa matkaillut arkeologi Gottlieb Schumacher kirjoitti vuonna 1886 Bani Suhailan olevan suurehko kylä, jossa oli noin 120 rakennusta. Rakennuksia oli tehty kivestä ja mudasta. Paikallisilla puutarhoilla kasvatettiin esimerkiksi meloneja, taateleja ja aprikooseja.[2] Brittiläisen mandaatin vuonna 1922 suorittaman väestönlaskun mukaan Bani Suhailan asukasluku oli 1 043 ja sen kaikki asukkaat olivat muslimeja.[3]

Vuonna 2023 alkaneen Gazan sodan yhteydessä Israel määräsi paikalliset evakuoimaan alueen.[4] Israelin maajoukot tuhosivat Bani Suhailan hautausmaan, jonka alla Israel sanoi olleen Hamasin taistelijoiden tunneliverkko ja sen itäisen pataljoonan komentajien maanalainen tukikohta.[5]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palestiinan tilastokeskuksen mukaan Bani Suhailan asukasluku oli vuonna 2024 arviolta 50 452. Vuonna 2017 vastaava lukema oli 40 945.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Projected Mid -Year Population for Khan Yunis Governorate by Locality 2017-2026 Palestinian Central Bureau of Statistics. Viitattu 26.4.2024. (englanniksi)
  2. Schumacher, G.: Researches in Southern Palestine, s. 192. Palestine Exploration Fund, 1886. archive.org. (englanniksi)
  3. Barron, J.B (toim.): Palestine: Report and General Abstracts of the Census of 1922. Government of Palestine, 1923. archive.org. (englanniksi)
  4. Paul Adams ja David Gritten: Israel orders evacuations from city in south Gaza as offensive widens BBC News. 5.12.2023. BBC. Viitattu 26.4.2024. (englanniksi)
  5. Ronny Reyes: Israel orders evacuations from city in south Gaza as offensive widens The New York Post. 30.1.2024. Viitattu 26.4.2024. (englanniksi)