Arnoldo Ellerman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arnoldo Ellerman vuonna 1922.

Arnoldo Ellerman (12. tammikuuta 1893 Buenos Aires21. marraskuuta 1969 Buenos Aires)[1] oli huomattava argentiinalainen shakkitehtävien laatija. Hän on eräs maailman kaikkien aikojen merkittävimmistä kaksisiirtoisten mattitehtävien laatijoista. Ansioista laatijana hän sai kansainvälisen tehtävämestarin arvon 1959. Lisäksi hänet tunnetaan šakkikirjailijana ja šakinpelaajana.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ellerman syntyi Buenos Airesissa. Hän oppi šakin säännöt jo nuorena. Sittemmin hän omistautui kokonaan šakkitehtävien laatimiseen. Ellermanin pitkä laatijan ura alkoi 1910-luvulla. Hän laati yhteensä 5 840 šakkitehtävää.[1] Näistä suurin osa on kahden siirron mattitehtäviä. Ellerman sai tehtävillään laadintakilpailuissa useita palkintoja. Hänen tehtävänsä voitti 115 kertaa 1. palkinnon, 152 kertaa toisen palkinnon ja 69 kertaa kolmannen palkinnon.[1] Hän sai tehtävällään kahdesti myös kultamitalin šakkiolympialaisten laadintakilpailuissa (Helsingissä 1952 ja Tel Avivissa 1964[1]). Laadinnallisista ansioista hänelle myönnettiin ensijaossa yhtenä neljästä laatijasta kansainvälisen tehtävämestarin arvo (honoris causa) vuonna 1959.[2] Laadintauran ohella Ellerman tuomitsi šakkitehtävien laadintakilpailuja. Näistä ansioista hänelle myönnettiin 1956 kansainvälisen tehtävätuomarin arvonimi.[3]

Maailman tehtäväšakillinen yhteisö alkoi muodostaa 1950-luvun puolessa välissä laatijoiden kansainvälistä yhteistoimintaelintä. Perustettiin maailman šakkijärjestö FIDE:n alainen maailman tehtäväšakin pysyvä toimikunta (Permanent Commission of the FIDE for Chess Compositions, PCCC). Organisaation ensimmäinen maailmanlaajuinen kokoontuminen eli I maailman tehtäväkongressi pidettiin 1956 Budapestissä. Tuolloin jaettiin tehtäväšakin ensimmäiset kansainväliset arvonimet ja mm. Ellerman nimitettiin kansainväliseksi tehtävätuomariksi. Vuoden 1958 tehtäväkongressi järjestettiin Piranissa, Jugoslaviassa ja Ellerman toimi sen puheenjohtajana.[1]

Ellerman kuoli 21. marraskuuta 1969 Buenos Airesissa. Hänet haudattiin San Fernandon hautausmaalle.[1]

Kirjailija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ellermanin kirjallinen ura oli monipuolinen. Hän kirjoitti useita šakkikirjoja tehtäväšakista ja pelišakista. Ellerman toimi myös lehtitoimittajana. Hän oli useiden vuosien ajan El Ajedrez Argentino –nimisen lehden toimittaja.[1]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1001 problemas (1945)
  • Torneo Magistral de Mar del Plata (1947)
  • Los Triunfos del problemista Argentino (1956)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Arnoldo Ellerman (1893–1969) Ajedrezargentina.org (espanjaksi) Viitattu 6.11.2013
  2. International Masters of the FIDE for Chess Compositions WFCC 1999 Päivitetty 2.3.2013 (englanniksi) Viitattu 6.11.2013
  3. International Judges for Chess Compositions (Arkistoitu – Internet Archive) WFCC 1999 Päivitetty 27.11.2012 (englanniksi) Viitattu 6.11.2013

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]