Arnold Geulincx

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Arnold Geulincx (31. tammikuuta 1625 – ?. marraskuuta 1669) oli flaamilainen filosofi ja toimi kartesiolaisena Leuvenin professorina vuoteen 1658 saakka, jolloin joutui jättämään virkansa epäselvistä syistä. Hän siirtyi Leideniin, ryhtyi kalvinistiksi ja luennoimaan Leidenin yliopistossa.

Okkasionalismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Geulincx ratkaisi kartesiolaisen dualismin ongelman kieltämällä sen ja esittämällä (Louis de la Forgen ja Géraud de Cordemoyn jälkeen ja ennen Malebranchea), että mieli ja ruumis tosiasiallisesti eivät vuorovaikuta toisiinsa, vaan ovat täysin erillään. Okkasionalismi merkitsee äärirationalismin ulottumista ei vain substansseihin vaan niiden välisiin relaatioihin. ('Geulincxin kellot' eivät vaikuta toisiinsa, vaan käyvät ulkopuolisen liikuttajan, Jumalan, ansiosta samaa aikaa.)

Kaikissa vaikutussuhteissa vaikuttajan on tiedettävä vaikuttavansa ja miten se vaikuttaa (Geulincx ei perustele tätä). Materiaalinen substanssi ei siis voi olla minkään vaikutuksen kausaalinen syy: ruumiini kokemus ei ole aistimusteni syy. Vastaavasti minä en voi todella vaikuttaa ruumiiseeni, koska en tiedä miten tahtoni saa ruumiini toimimaan (tahto ja sen fysikaalinen seuraus ovat erillään). Tahtoaktini on henkinen ilmiö, jonka tapahtuessa Jumala liikuttaa samanaikaisesti ruumistani; samoin muutos ruumiillisessa tilassani on materiaalinen ilmiö, jonka tapahtuessa Jumala antaa minulle aistimuskokemuksen.

Itse olen vain Jumalan aiheuttamien tapahtumien tarkkailija. Havaittu kausaliteetti on näennäinen (vrt. Hume). Jumala on ainoa todellinen syy kaikkeen tapahtuvaan (vrt. Spinoza).

Etiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös etiikassaan Geulincx ennakoi Spinozaa: olen tarkkailija, en voi muuttaa mitään. Pidättäydyn haluissani ja hyväksyn kaiken järjelläni.