Areometri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Areometri

Areometri eli hydrometri on mittalaite, jota käytetään nesteiden ominaispainon määrittämiseen. Se on yleensä valmistettu lasista ja tasapainotettu pienillä hauleilla tai elohopealla.[1] Joihinkin areometreihin kuuluu säiliö, johon nestettä laitetaan, ja varsinainen mittapää päästetään kellumaan siinä, jolloin se Arkhimedeen lain mukaisesti asettuu kellumaan nesteen tiheydestä riippuvalle syvyydelle. Toiset areometrit tipautetaan suoraan mitattavan nesteen astiaan, esimerkiksi oluttynnyriin.[2][3]

Areometrejä käytetään muun muassa oluen ja viinin alkoholipitoisuuden sekä maidon rasvapitoisuuden ja kokonaisproteiinipitoisuuden määrittämiseen, ja suolaliuoksen sekä piirilevyjen syövyttämisessä käytetyn happoliuoksen vahvuuden määrittämiseen.[1][2]

Akkuhapon ominaispainon mittaaminen areometrillä. Akkuhapon ominaispainosta voidaan päätellä akun varaus. A=Areometri, B=Akku

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b 4.1. Areometri Neuvoston päätös sellaisenaan elintarvikkeeksi tarkoitetun lämpökäsitellyn maidon määritys- ja testausmenetelmistä (92/608/ETY. Euroopan Neuvosto. Viitattu 6.10.2012.
  2. a b Ominaispainomittari Kotiviini.fi. Viitattu 6.10.2012.
  3. TYFO Areometer for antifreeze measurement of various TYFO products TYFO. Viitattu 6.10.2012. (englanniksi)