Akvaporiini

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Akvaporiinin rakenne

Akvaporiinit ovat integraalisia kalvoproteiineja, joiden avustamana vesi kulkeutuu nopeammin solukalvon läpi.[1][2]

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akvaporiini on tetrameeri eli se koostuu neljästä täysin samanlaisesta alayksiköstä, joissa kussakin on itsenäisesti toimiva vesikanavansa. Alayksiköt ovat vielä jakautuneet amino- ja karboksyyliterminaalisiin puoliskoihin, jotka sijaitsevat solukalvolla toisiinsa nähden vastakkaissuuntaisesti.[3]

Akvaporiinien rakenteen selvittämisestä myönnettiin Nobelin kemianpalkinto Peter Agrelle vuonna 2003.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akvaporiineja on useammanlaisia ja ne eroavat aminohappojärjestyksensä mukaan. Erot vaikuttavat kanavan kokoon ja siihen minkälaisia molekyylejä ne päästävät lävitseen. [3]

Akvaporiini muodostaa positiivisesti varautuneiden aminohapposivuketjujen peittämän kanavan, joka selektiivisesti päästää vesimolekyylejä lävitseen jopa 3*109 molekyyliä sekunnissa. Se ei kuitenkaan lainkaan läpäise protoneja, mikä johtuu sivuketjujen positiivisesta varauksesta. Jotkin akvaporiinit voivat kuitenkin läpäistä sähköisesti neutraaleja molekyylejä, kuten glyserolia ja ureaa. Kanavan rakenne estää vetysidosten muodostumisen vesimolekyylien välille. Molekyylit eivät täten voi kiinnittyä toisiinsa vaan kulkeutuvat yksitellen kanavan läpi, jolloin liike on nopeampaa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jyrki Heino, Matti VuentoSolubiologia. 2. uudistettu painos. WSOY, 2004. ISBN 951-0-28955-8. (suomeksi)
  2. Tirri, R., Lehtonen, J., Lemmetyinen, R., Pihakaski, S. & Portin, P: Biologian sanakirja. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-17618-8.
  3. a b c Nelson, David L. & Cox, Michael M.: Lehninger Principles of biochemistry. London: McMillan, 2004.