Ōkubo (Shinjuku)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ōkubon kaupunginosaa vuonna 2011
Kartta
Ōkubo

Ōkubo (jap. 大久保) on Tokion kaupunginosa Shinjukun erillisalueella. Se sijaitsee erillisalueen länsiosassa Shinjukun rautatieaseman ja Kabukichōn viihdekorttelin pohjoispuolella. Ōkubo on Tokion tunnetuin korealaiskaupunginosa, ja alueelle on asettunut muitakin ulkomaalaisyhteisöjä, kuten kaakkoisaasialaisia ja intialaisia. Ōkubon pohjoisosassa sijaitsevat Wasedan yliopiston Nishi-Wasedan kampusalue ja Toyaman puisto.[1][2]

Ōkubon kaupunginosan pinta-ala on 0,73 neliökilometriä.[3] Se jakautuu kolmeen osa-alueeseen, jotka on numeroitu Ōkubo 1-chōme–Ōkubo 3-chōme. Niissä on yhteensä 16 384 asukasta (joulukuussa 2022).[4] Kaupunginosan väestötiheys on siten noin 22 400 asukasta neliökilometrillä. Laajempaan Ōkubon alueeseen voidaan laskea kuuluvaksi myös viereinen Hyakuninchōn kaupunginosa, jossa Ōkubon rautatieasema ja Shin-Ōkubon rautatieasema sijaitsevat.[1][2]

Ōkubo vuoden 2009 ilmakuvassa

Ōkubo oli alun perin Edon länsipuolella sijainnut kylä. Edo-kaudella 1600–1800-luvuilla siellä oli sotilasluokan asumuksia ja armeijan harjoituskenttiä, joilla harjoiteltiin tuliaseiden käyttöä. Viereinen Hyakuninchōn kaupunginosa on saanut nimensä näistä kiväärikomppanioista (hyakuninkumi). Ōkubon seutu tunnettiin myös alppiruusuistaan, mutta suurin osa niistä siirrettiin Meiji-restauraation jälkeen Hibiyan puistoon Tokion keskustaan. Tämän jälkeen Ōkubo kehittyi asuinalueena, mutta vielä 1900-luvun vaihteessa alue oli luonteeltaan maaseutumainen.[5]

Ōkubon kyläkunta syntyi vuonna 1889, kun Japaniin perustettiin kunnallishallinto. Maaseutukaupunki siitä tehtiin vuonna 1912. Alueen kaupungistuminen vauhdittui, kun sinne rakennettiin Shinjukusta raitiotie vuonna 1914, ja se liitettiin lopulta Tokion kaupunkiin vuonna 1932. Siitä tuli osa Yodobashin suuraluetta. Kaupunginosa oli tiiviisti rakennettu, ja siellä oli pääosin kaksikerroksisia asuinrakennuksia. Eteläosaan syntyi vilkas ostoskatu. Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1947 Yodobashin suuralue ja sen mukana Ōkubo liitettiin osaksi uutta Shinjukun erillisaluetta.[5]

Kaupunkikuva ja rakennukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ōkubon eteläosa on tiiviisti rakennettua asuin- ja liikealuetta, pohjoisosassa on laaja Wasedan yliopiston Nishi-Wasedan kampus, Toyaman puisto sekä muita koulurakennuksia. Kaupunginosan länsirajalla kulkee Yamanote-rautatielinja, itärajalla pohjois–eteläsuuntainen pääkatu Meiji-dōri. Tärkein kauppakatu Ōkubo-dōri johtaa Meiji-dōrilta länteen Ōkubon läpi ja jatkuu eteenpäin Hyakuninchōn kaupunginosaan sekä Shin-Ōkubon ja Ōkubon rautatieasemille. Ōkubon naapurikaupunginosia ovat pohjoisessa Takadanobaba ja Nishi-Waseda, idässä Toyama ja Shinjuku, etelässä Kabukichō ja lännessä Hyakuninchō.[1][2]

Ōkubo on Tokion merkittävin korealaiskaupunginosa. Korealaisia alkoi asettua alueelle toisen maailmansodan jälkeen Japanin imperiumin ja siirtomaavallan jälkimainingeissa. Korealaisten lisäksi kaupunginosaan on muuttanut muun muassa kiinalaisia, thaimaalaisia, vietnamilaisia, indonesialaisia ja malaijeja; kaupunginosassa onkin paljon erityyppisiä aasialaisia ravintoloita ja ruokakauppoja, ja korealaisyhteisö on rakennuttanut sinne myös monia kristittyjä kirkkoja. Vierailijoita kaupunginosaan houkuttelee esimerkiksi korealainen katuruoka.[2]

Japaniin asettunut opettaja ja kirjailija Lafcadio Hearn eli Koizumi Yakumo asui viimeiset vuotensa Ōkubossa ja työskenteli Wasedan yliopistossa. Kaupunginosassa onkin hänelle omistettu puisto ja muistomerkki. Muita merkillepantavia paikkoja ovat Zenryū-jin buddhalainen temppeli ja Japanin korealaisten historiaa esittelevä museo.[2]

Nimistään huolimatta Ōkubon rautatieasema ja Shin-Ōkubon rautatieasema eivät sijaitse Ōkubon kaupunginosassa vaan aivan sen länsipuolella Hyakuninchōn alueella. Näillä asemilla pysähtyvät JR Higashi-Nihonin Chūō–Sōbu-linjan ja Yamanote-linjan junat.[1][2]

Ōkubon reunamilla sijaitsee kaksi Tokion metron asemaa. Kaupunginosan kaakkoisrajalla on Higashi-Shinjukun metroasema, jolla pysähtyvät Tōkyō metron liikennöimä Fukutoshin-linja ja Toei-metron liikennöimä Ōedo-linja. Koillisrajalla on taas Nishi-Wasedan metroasema, jota käyttää Fukutoshin-linja.[1]

  1. a b c d e 日本地図 東京都 新宿区 大久保1丁目 Mapion. Viitattu 12.12.2022.
  2. a b c d e f Okubo Guide Japan Experience. Viitattu 12.12.2022.
  3. 平成27年国勢調査 東京都区市町村町丁別報告 港区 東京都総務局統計部. Viitattu 12.12.2022.
  4. 住民基本台帳人口 町丁別男女別人口及び世帯数 Shinjuku City. Viitattu 12.12.2022.
  5. a b 大久保の歴史 P. 1, P. 2, P. 3 Shinjuku City. Viitattu 12.12.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]