Zimbabwen Lapset ry

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Zimbabwen lapset ry on suomalaisten perustama, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys. Yhdistys tunnettiin vuoteen 2021 saakka nimellä Zimbabwen Aids-orvot ry.[1]

Järjestö tukee noin 400 vähäosaisen lapsen koulunkäyntiä ja hyvinvointia Hararen köyhässä lähiössä, Dzivarasekwassa, jonne järjestö on rakennuttanut monipuolisen toimintakeskuksen. Lapsista kaksi kolmasosaa on tyttöjä, koska tyttöjen asema on Zimbabwessa poikia heikompi. [1]

Lapset käyvät paikallisia julkisia kouluja ja asuvat sukulaistensa luona. Zimbabwessa järjestön yhteistyökumppani toteuttaa tukitoimet pienen kiinteän henkilökunnan voimin. Suomessa yhdistys pyörii vapaaehtoisvoimin ja suuren vapaaehtoisen työpanoksen tekevät ohjelman perustajat Seppo Ainamo ja Oili Wuolle, jotka viettävät puolet vuodesta Zimbabwessa. Yhdistyksellä on tällä hetkellä lähes 500 jäsentä ja pienet hallinnolliset kulut katetaan jäsenmaksuilla. [1]

Järjestön perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki alkoi vuonna 1992, kun yrityskonsulttitöiden perässä Harareen, Zimbabween muuttanut suomalaismies nimeltä Seppo Ainamo lupasi maksaa omista varoistaan yhden 8-vuotiaan pojan koulumaksut, koska yksinhuoltajaäidillä ei ollut siihen varaa. Projekti alkoi pikku hiljaa kasvaa ja vuonna 1995 Seppo tuki jo kahdeksaa vähäosaista zimbabwelaislasta. Suomen Pankissa uransa tehnyt Oili Wuolle löysi itsensä Zimbabwesta syyskuussa 1996 eteläisen Afrikan alueellisen koulutusjärjestön palveluksesta.

Vuonna 1996 Seposta ja Oilista tuli pari. Heitä yhdisti mm. tahto tehdä hyväntekeväisyyttä, joten Sepon aloittaman projektin lasten lukumäärä nousi samana vuonna 36:een. Ystävien ja sukulaisten rohkaisevan tuen siivittämänä Sepon ja Oilin oli mahdollista lisätä lasten määrää vuosi vuodelta. Vuonna 2002 projektille rekisteröitiin asianmukaisesti säätiö Zimbabwessa: Dzikwa Trust Fund, joka toimii paikallisena yhteistyökumppanina. Zimbabwen Aids-orvot ry perustettiin vuonna 2003 toiminnan vakuuttavuuden lisäämiseksi. Yhdistys vaihtoi nimensä Zimbabwen lapset ry:ksi vuonna 2021.

Zimbabwen lapset ry ja Dzikwa-säätiö tekevät yhteistyötä niin, että Dzikwa-säätiö omistaa yhdistyksen rahoittaman lasten oman toimintakeskuksen Dzivarasekwassa.

Tällä hetkellä yhdistyksellä on noin 500 jäsentä. Tuettavia lapsia noin 400, ja heistä 63 % on tyttöjä. Lasten ikäjakauma on 6–23 vuotta. Kaikki lapset pääsevät käymään koulua kummien avulla. Lapsilla on toimintakeskuksessa turvallinen ympäristö, missä heidän hyvinvoinnistaan huolehditaan monipuolisesti. Yhdistyksen perustajat Seppo ja Oili ovat heille kaikille zimbabwelaisen laajennetun perhekäsityksen mukaan isä ja äiti. Yhdessä kaikkien Zimbabwen lapset ry:n tukijoiden kanssa he haluavat, että lasten oikeuksista pidetään kiinni. He tekevät kaikkensa, että lapset saisivat parhaat mahdolliset edellytykset kasvaa aikuisiksi ja oman maansa vaikuttajiksi. [2] [3][4]

Toimintaympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1980 itsenäistynyt Zimbabwe (entinen Etelä-Rhodesia) sijaitsee trooppisella vyöhykkeellä eteläisessä Afrikassa, rajanaapureinaan Etelä-Afrikka, Botswana, Sambia ja Malawi. Zimbabwe on luonnonvaroiltaan rikas maa, jonka taloudellinen ja yhteiskunnallinen tilanne on kuitenkin pitkään kärsinyt epävakaudesta, velkaantumisesta ja investointien puutteesta.

Maan asukasluku on noin 15 miljoonaa. Eliniänodote on nykyisin 61.2 vuotta. HIV/AIDS-epidemia on laajalle levinnyt Zimbabwessa, mutta levinneisyys on saatu valistuksen ja hoitojen kehittymisen ansiosta selvään laskuun. Tuoreimman arvion mukaan levinneisyys aikuisväestössä on 12.8 %.

Kaikkiaan noin 1.4 miljoonaa ihmistä kantaa HIV-virusta; lääkitys kuitenkin tavoittaa hyvin viruksen kantajat. Lapsista yli 20 prosenttia on menettänyt ainakin toisen vanhemmistaan AIDSin vuoksi ja maassa on edelleen lähes miljoona AIDS-orpoa. Kolmasosa AIDS-orvoista asuu orpokodeissa, mutta noin kaksi kolmasosaa sukulaisten tai muiden aikuisten kanssa. Niillä lapsilla, jotka asuvat orpokotien ulkopuolella, on yleensä vaikeuksia käydä koulua ja saada opetusta säännöllisesti. [5]

Unicef kertoo, että noin puolet väestöstä eli äärimmäisessä köyhyydessä vuonna 2020[6]. Koronavirus on kurittanut maan taloutta ja erityisesti köyhien elämää ja epidemia on pahentunut toukokuusta 2021 alkaen. Eriasteiset sulkutilat koronasta johtuvan tautitilanteen hillitsemiseksi vaikuttavat monin tavoin talouteen, yhteiskuntaan, koululaitokseen, liikkumiseen ja kansalaisoikeuksiin. Rokotuskampanja Zimbabwessa etenee kohtuulliseesti. Kaikki koulut ja muut oppilaitokset ovat olleet suljettuina pitkiä aikoja v. 2020 ja 2021. [7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]