Yakari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yakari on lapsille suunnattu intiaanisarjakuva.

Alun perin Yakaria tekivät sveitsiläisen sarjakuvataiteilija Derib (Claude de Ribaupierre) ja käsikirjoittaja Job (André Jobin). Vuodesta 2016 käsikirjoittajana on toiminut Joris Chamblain. Yakaria on ilmestynyt vuosina 1973–2016 yhteensä 39 albumia. Yakarista on tehty myös animaatiosarjoja.

Yakarin hahmo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yakari on pieni siouxintiaanipoika, jonka erityispiirre on, että hän osaa eläinten kieliä. Myös eläimet ymmärtävät toisiaan, ja niillä voi olla taikavoimia. Yakarin toteemieläin on Suuri Kotka, joka antaa usein kryptisiä neuvoja. Tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Amerikkaan. Valkoisia ei sarjassa vielä näy, mutta hevosia jo.[1]

Yakari suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yakari ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran jatkosarjana Non Stop -lehdessä vuosina 1977–1978. Yakari ja valkoinen biisoni ilmestyi Non Stop -albumina 7/1978. Otava on julkaissut nämä ja kuusi muuta albumeina.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yakari - European comics - Sioux hero - Character profile Writeups.org. 16.3.2015. Viitattu 23.7.2018. (englanniksi)
  2. Lakoma, Kimmo: Yakari / Derib sarjakuvat.eurocomics.info. Viitattu 23.7.2018.