Vuorileijonan varjo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vuorileijonan varjo on Taru Väyrysen ja hänen miehensä Tarmo Väyrysen kirjoittama fantasiakirjasarja. Sarjaa on ilmestynyt vuodesta 1996 alkaen kymmenen osaa. Sarjan neljäs osa Jääsilmä palkittiin Topelius-palkinnolla vuonna 1998.[1]

Lyhyt kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjasarja alkaa Sirpin rauhaa rakastavasta saarivaltiosta, jota Vuorimaan sotilasvalta uhkaa. Sarja kuljettaa lukijaa useiden hahmojen mukana ympäri fiktiivistä, joskin tutuntuntuista maailmaa, keskittyen henkilöhahmojen yksityiselämän lisäksi politiikkaan ja sodankäyntiin. Kirjoissa on paljon syvällistä pohdintaa uskonnosta sekä ihmisyydestä.

Osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuman tuulen aika (Vuorileijonan varjo 1)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sirpin rauhallinen saarivaltakunta joutuu Vuorimaasta tulevien valloittajien haltuun. Hallitsijan tytär Tessi on vain yksitoistavuotias, kun hänen isänsä surmataan ja äitinsä vangitaan. Sekasortoisissa oloissa Tessi joutuu Sirpin karulle etelärannalle paenneiden saarelaisten epäviralliseksi johtajaksi. Syntyjään vuorimaalainen orpopoika Kare nousee Sirpin aseellisen vastarinnan johtoon. Tessi haluaa säilyttää perinteisen uskon Kooraan, joka kieltää ihmisiä tappamasta toisiaan. Hän joutuu kuitenkin miettimään, onko tilanteita, joissa väkivaltaa on vastustettava väkivallalla.

Kuningastie (Vuorileijonan varjo 2)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kareta taistelee oikeudestaan Vuorimaan kuninkuuteen, mutta taistelu ei olekaan sellaista kaunista sankaruutta, josta hän on haaveillut, vaan uuvuttavaa ja likaista. Lis on Karetan rinnalla lähtenyt Vuorimaahan innoissaan suuresta seikkailusta. Nyt hän tietää, että lähtiessään hän on luopunut myös tavallisen ihmisen arkisesta onnesta. Mutta paluun mahdollisuutta ei enää ole.

Tähtien kosketus (Vuorileijonan varjo 3)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rotaa alistaa valtaansa kaikki Autiomaan klaanit ja hänen tarkoituksensa on hyökätä myös Sirpiin ja Vuorimaahan. Maailman valtiaaksi on nousemassa Metallin jumala, jonka mahtava papisto liikuttelee omaisuuksia, rahoittaa sodat ja tuottaa aseet, mutta Rotaa uhmaa heitäkin. Vuorimaan kuningas Kareta kerää sotajoukon kukistamaan Rotaata, mutta maailmanrauhan pelastaa Tessi, joka kohtaa väkivaltaisen kuoleman pysäyttäessään Rotaan voittokulun.

Jääsilmä (Vuorileijonan varjo 4)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuorimaan sotapäällikkö Verraka joutuu vangiksi kaukaiseen pohjoiseen Susimaahan. Hänen tyttärensä Meira lähtee etsimään isäänsä, ja päätyy keskelle suuria metsiä Akan kylään. Mutta onko Verraka hyvä ja oikeudenmukainen mies, niin kuin Meira uskoo hänen olevan, vai julma ja piittaamaton, niin kuin muut sanovat?

Tulisydän (Vuorileijonan varjo 5)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kratossa on nälänhätä, ja nuori klaanipäällikkö Ake yrittää pitää kapinoivaa kansaa rauhallisena. Metallin jumalan ylipappi Dotar lähtee vaaralliselle matkalle levottomaan itään hankkimaan kansalle leipäviljaa. Matkalla Dotar joutuu ratkaisemaan, haluaako hän säilyttää valtansa, vai onko tärkeämpää toimia oikein.

Tuulen tavoittelua (Vuorileijonan varjo 6)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Enetta ja Amina ovat Kraton klaanipäällikön vanhimmat ottolapset. Sisarukset kaapataan puhtaiden linnaan Hopeavuorelle. Puhtaat ovat älykkäitä ja tunteettomia, ja pitävät itseään valioihmisinä. Heidän tarkoituksensa on surmata Enetta, joka vanhimpana lapsena olisi Kraton vallanperijä, ja siirtää valta puhtaisiin kuuluvalle Aminalle. Amina yrittää suojella sisartaan, ja heidän isäpuolensa Dotar lähtee Hopeavuorelle pelastaakseen tytöt.

Talvisateet (Vuorileijonan varjo 7)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sirpin saarivaltiossa pyritään huolehtimaan väestön hyvinvoinnista ja auttamaan sinne tulleita muukalaisiakin. Vieraanvaraisuus joutuu kuitenkin koetukselle, kun Sirpiin tulee suuri joukko pakolaisia. Vuorimaan entinen sotapäällikkö Verraka järjestää pakolaisille hätämajoitusta ja yrittää sovitella ristiriitoja. Verraka joutuu myös ratkaisemaan, miten hän suhtautuu viisitoistavuotiaaseen poikaan, joka tulee kertomaan, että Verraka on hänen isänsä.

Tuulien koti (Vuorileijonan varjo 8)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isosaari on karu pohjoinen saari, jonka asukkailla on vaihtoehtoina merirosvous tai köyhyys. Sitä sanotaan Tuulien kodiksi, jossa myrskyt jäävät ihmissydämiin asumaan. Dotar, Ake ja entinen merirosvopäällikkö Vasama lähtevät Isosaarelle tarjoamaan rosvoretkien vaihtoehdoksi kauppasuhteita, mutta perillä he joutuvat mukaan käynnissä olevaan valtataisteluun.

Raudanluja (Vuorileijonan varjo 9)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sirpin hallitsija Moiri sairastuu vakavasti, ja nuori Raino joutuu ryhtymään sijaishallitsijaksi aikana, jota varjostaa suursodan uhka. Rautaa on opittu käsittelemään uudella tavalla, ja siitä valmistetut aseet ovat halvempia ja tehokkaampia kuin pronssiaseet. Ahneimmat merikauppiaat pyrkivät edistämään sotien syntymistä saadakseen mahdollisimman suuren levikin uusille aseille, joiden tuottaminen ja myyminen on heille edullista. Kun Vuorimaahan hyökätään, myös Rainon isä Verraka joutuu hetkeksi palaamaan entiseen työhönsä, Vuorimaan armeijan sotapäälliköksi.

Tilinteon aika (Vuorileijonan varjo 10)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merikauppiaiden hallitsema Iisip pyrkii palkkasotilaineen valloittamaan muut merikaupan keskukset. Sirpissä valmistaudutaan puolustamaan maan itsenäisyyttä, vaikka osa sirpiläisistä merikauppiaista toivottaisi Iisipin joukot tervetulleiksi uskoen hyötyvänsä vallan vaihtumisesta. Nuori hallitsija Tenaa yrittää turvata Sirpin sisäisen rauhan, ja hänen puolisonsa Raino lähtee Vuorimaahan neuvottelemaan sotilaallisesta avusta. Iisipin merikauppiaiden pyrkimyksiä vastustamaan nousee Metallin temppeli, mutta temppelissä ilmenneiden ongelmien takia avuksi tarvitaan Metallin jumalan entinen ylipappi Dotar, joka saa todeta niittävänsä sitä, mitä on kylvänyt.


Vuorileijonan varjo 1 Kuuman tuulen aika
Vuorileijonan varjo 2 Kuningastie
Vuorileijonan varjo 3 Tähtien kosketus
Vuorileijonan varjo 4 Jääsilmä
Vuorileijonan varjo 5 Tulisydän
Vuorileijonan varjo 6 Tuulen tavoittelua
Vuorileijonan varjo 7 Talvisateet
Vuorileijonan varjo 8 Tuulien koti
Vuorileijonan varjo 9 Raudanluja
Vuorileijonan varjo 10 Tilinteon aika
  1. Vuorileijonan varjo - kirjailijat sites.google.com. Viitattu 6.7.2017. [vanhentunut linkki]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjasarjan kotisivu

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]