Voistion kartano

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Voistion kartano on entinen ratsutila eli rustholli Hollolassa.[1] Hämeen viljelyseudulla sijaitsevan kartanon maisemaa hallitsevat tasankomaiset viljelmät. Ensimmäinen kirjallinen maininta Voistion kylästä on 1390-luvulta.[2]

Kartanon kantatila oli nimeltään Köykkä ja siihen yhdistettiin 1550-luvulla toinen tila. Näistä muodostettiin rälssitila, joka sai 1592 verovapauden. Myöhemmin Voistion tilasta tuli ratsutila. Tilanomistajat olivat upseereita aina 1800-luvun loppupuoliskolle asti.[2] He kuuluivat muun muassa Antenflycht, Löfving, Toll, Uggla, Sederholm, Palmfelt ja Finne sukuihin.[3] Omistajana on ollut myös Suomen Hypoteekkiyhdistys ja vuodesta 1924 tila oli T. Heikkisen omistuksessa.[1] Tilan omisti 1960-luvulla Lauri Heikkinen.[3] Tilan kokonaispinta-ala oli 1930-luvulla 910 hehtaaria, josta 287 hehtaaria oli viljelymaata.[1] Pinta-ala kuitenkin väheni niin, että 1960-luvulla kokonaispinta-ala oli enää 530 hehtaaria ja siitä 136 hehtaaria viljeltyä.[3]

Kartanon puisto on istutettu 1800-luvun alkupuolella ja uudempaa kartanoarkkitehtuuria edustava päärakennus on vuodelta 1940. Kaksikerroksisen, funktionalismia joidenkin tyylipiirteiden esikuvana käyttäneen päärakennuksen on suunnitellut arkkitehti Einari Teräsvirta. Kivisen rakennuksen ulkoseinät on rapattu valkoiseksi. Pihapiirissä sijaitsee myös tiilinen talli, jonka on suunnitellut arkkitehti Väinö Vähäkallio, väentupa ja navetta. Tallirakennus on vuodelta 1922 ja navetta vuodelta 1889.[2] Tilalla on toiminut myös jalostussikala.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Iso tietosanakirja. Osa 15, palsta 847, hakusana Voistio. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1939.
  2. a b c Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 25.3.2016.
  3. a b c d Otavan iso tietosanakirja. Osa 10, palsta 65, hakusana Voistio. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1965.