Ville Kosola
Ville Lauri Kosola (26. elokuuta 1892 Lapua – 6. helmikuuta 1968) oli suomalainen jääkärieläinlääkintäeverstiluutnantti.[1][2]
Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Iisak Kosola ja Maria Filppula. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Alma Matilda Nymanin kanssa.[1][2] Ville Kosola oli Lapuan liikkeen johtajana tunnetun Vihtori Kosolan veli.
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kosola kirjoitti ylioppilaaksi Lapuan yhteiskoulusta vuonna 1912 ja liittyi Etelä-Pohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1912–1915 ja Hannoverin eläinlääkärikorkeakoulussa vuosina 1923–1926. Eläinlääketieteen kandidaattitutkinnon hän suoritti vuonna 1924 ja eläinlääkäritutkinnon vuonna 1926.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kosola toimi jääkäriliikkeen parissa jääkärivärvärinä Lapualla syksystä vuonna 1915 ennen kuin itse liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 11. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Aa-joella, mistä hänet siirrettiin 17. elokuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja komennettiin etappi- ja värväystehtäviin Suomeen. Suomeen palattuaan hän toimi hetken värvärinä Etelä-Pohjanmaalla, mistä hän matkusti Ylitorniolle, missä hän oli Kivijärven etappiaseman hoitajana. Takaisin Saksaan komppaniaansa hän palasi 11. tammikuuta 1917.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Suomen sisällissota
Kosola saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vänrikiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi joukkueenjohtajaksi 10. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 11. huhtikuuta 1918 alkaen päälliköksi 2. Jääkärirykmentin 12. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Kauksamossa, missä hän haavoittui 20. huhtikuuta 1918.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissodan jälkeen Kosola palasi haavoistaan parannuttuaan 5. kesäkuuta 1918 entiseen joukko-osastoonsa, jolla myöhemmin oli nimet Jääkärirykmentti 2, Porin jalkaväkirykmentti 2 ja Savon jääkärirykmentti. Hän toimi päällikkönä 1. komppaniassa ja otti osaa Porajärven puolustukseen vuonna 1920. Armeijasta hän erosi 7. heinäkuuta 1922 ja siirtyi 1. elokuuta 1922 alkaen Etelä-Hämeen suojeluskuntapiirin I alueen päälliköksi, josta hän erosi 1. lokakuuta 1923.[1][2]
Armeijauransa jälkeen hän siirtyi ensin Närpiön kunnan eläinlääkärin viransijaiseksi, mistä hän siirtyi 1. lokakuuta 1926 Hämeenlinnan kaupungin teurastamon ja lihantarkastamon tarkastajaksi ollen tehtävässä pienen ajan. Hänet nimitettiin 1. marraskuuta 1926 alkaen Kauhavan kunnan eläinlääkäriksi, josta tehtävästä hän siirtyi 1. joulukuuta 1932 Etelä-Pohjanmaan hevosjalostusliiton sihteeriksi ja 1. tammikuuta 1934 alkaen Lapuan kunnan eläinlääkäriksi. Omien tehtäviensä ohella hän toimi 15. marraskuuta 1929 alkaen Ilmailukoulun eläinlääkärinä Kauhavalla aina talvisotaan saakka.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kosola osallistui talvisotaan 8. eläinlääkintäkomppanian päällikkönä, josta hänet siirrettiin myöhemmin päällikköeläinlääkäriksi kenttähevossairaalaan. Hän osallistui talvisodassa taistelutoimiin Karjalankannaksen itäisellä lohkolla ja Laatokan pohjoispuolella.[2]
Välirauhan aikana hän toimi edelleen samassa tehtävässä, mutta siirrettiin myöhemmin IV armeijakunnan esikuntaan eläinlääkintätoimistoon. Jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin eläinlääkäriksi 19. divisioonaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin 13. kenttähevossairaalaan. Sotien jälkeen hän toimi kunnaneläinlääkärinä Lapualla. Hänet haudattiin Lapualle.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
       |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.