Viimeinen osoite
«Viimeinen osoite» (ven. Последний адрес) on laaja julkinen muistomerkkihanke, jonka tarkoituksena on kunnioittaa neuvostoviranomaisten harjoittamien poliittisten sortotoimien seurauksena kuolleiden viattomien ihmisten muistoa. Sen periaatteena on «yksi nimi, yksi elämä, yksi merkki». Osana hanketta pieni, kämmenen kokoinen, minimalistinen, suorakaiteen muotoinen metallinen muistokyltti asennetaan taloon, josta tuli valtion mielivallan uhrin viimeinen elinikäinen osoite. Siinä on murhatun nimi, syntymävuosi, ammatti, pidätyksen ja kuoleman päivämäärä sekä kuntoutusvuosi. Kyltin vasemmalla puolella on neliönmuotoinen reikä, joka muistuttaa kortista puuttuvaa valokuvaa. Monien tällaisten henkilökohtaisten muistolaattojen yhteenlaskettu kokonaisuus muodostaa «verkostomuistomerkin», joka on ripoteltu eri kaupunkeihin ympäri maailmaa[1][2].
«Viimeinen osoite» on täysin kansalaisaloite ja muistokäytäntö. Sen keskeisenä periaatteena on, että aloite kunkin muistolaatan asentamisesta (samoin kuin sen maksamisesta) tulee yhdeltä tietylle henkilölle, joka halusi kunnioittaa poliittisen sorron seurauksena kuolleen toisen henkilön muistoa. Kyseessä voi olla uhrin sukulainen tai läheinen ystävä, uhrin viimeiseksi osoitteeksi jääneen talon asukas tai kuka tahansa muu henkilö, joka piti tällaista toimenpidettä itselleen tärkeänä[1].
Hankkeen tärkein tietolähde poliittisen sorron uhreista on Memorial 1990-luvulta lähtien keräämä miljoonia nimiä sisältävä tietokanta. «Viimeinen osoite» on tämän virtuaalisen luettelon fyysinen ruumiillistuma. Hanke käynnistyi vuonna 2014 vastaavan saksalaisen muistomerkin («Kompastuskivet») innoittamana. Vuoteen 2023 mennessä yli puolitoista tuhatta muistokylttiä on asennettu taloihin kymmenissä kaupungeissa. Vuodesta 2017 lähtien hanke on laajentunut Venäjän ulkopuolelle ja muuttunut kansainväliseksi: kylttejä alettiin sijoittaa Tšekkiin, Ukrainaan, Moldovaan, Georgiaan, Saksaan ja Ranskaan. Samalla kirjoittajat ja tutkijat toteavat, että «Viimeisen osoitteen» tavoitteena ei ole miljoonien kylttien asentaminen «jokaiseen taloon», vaan aloitteen seurauksena syntyvä muisti ja pohdinta[1][3].