Viihdekuoro Cantarelli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Viihdekuoro Cantarelli on tamperelainen sekakuoro, jossa laulaa tällä hetkellä noin 40 laulajaa.

Viihdekuoro Cantarelli perustettiin vuonna 1996. Kuoron ensimmäiseksi johtajaksi saatiin Mika Siekkinen, ja jo helmikuussa 1997 Cantarelli voitti Viihdekuoroliiton järjestämän, Helismaan tuotantoon perustuvan valtakunnallisen viihdekuorokilpailun.

Sittemmin kuoronjohtajina ovat toiminet musiikin ammattilainen Masi Luoma ja Tuija "Gilda" Lehtonen.

Kuoron taiteellinen johtaja on tällä hetkellä Hanne-Leena Sepponen.

Cantarellin ohjelmisto on viihteellistä, pianolla säestettyä tai ilman säestystä esitettävää musiikkia. Ohjelmistossa on iskelmiä, musikaalisävelmiä, pop-musiikkia ja swing-sävytteistä amerikkalaista tanssimusiikkia ikivihreistä nykypoppiin. Sovitukset ovat pääasiassa Mika Siekkisen ja Masi Luoman.

Kuoro konsertoi aktiivisesti Tampereella ja lähiympäristössä. Lisäksi vierailuja on tehty Latviaan, Liettuaan, Brysseliin, Belgiaan, Espanjaan ja Saksaan. Lauluin on tervehditty konserttien lisäksi hääpareja, ylioppilaita, eläkkeelle lähtijöitä, yrityksiä merkkipäivänään ja onpa saatettu joku viimeiselle matkalleenkin.

  • 1. sija valtakunnalliset viihdekuoropäivät 1997 ja 1999
  • Kultaisimman kuoron palkinto Hämeenlinnan viihdemusiikkiviikolla 1999
  • 2. sija Kotkan Meripäivillä, säestyksellisten kuorojen sarjassa 1999
  • 2. sija viihdekuorojen kilpailuissa ja kuoro sai palkinnon vakuuttavimmasta esityksestä Hämeenlinnassa 2002
  • 2. sija Tampereen joululaulukilpailussa 2008
  • Cantarelli laulaa, 1999. Levyn teemana on suomalaisuus. Suomalaisten tekemiä lauluja suomeksi esitettynä, Mika Siekkisen johdolla.
  • Joululevy Kulkuset, 2001. Mika Siekkisen johdolla tehty Cantarellin 5-vuotisen uran levy.
  • Cantarelli goes Tampere, 2003, jonka teemana on tamperelaisuus. Levy tehtiin Masi Luoman ja Susanna Lehtosen johdolla. Kuoro sai Juicelta tekstiä uuden levyn kanteen. Tekstissä maestro muistelee ensikohtaamistamme ja suhdettaan omien laulujensa kuunteluelämyksiin. Iloksemme hän kertoo mieltyneensä kuoron tapaan tulkita lauluja.

»Jos Cantarelli on ottanut tehtäväkseen löytää lauluista ytimen, sielun ja pohjattoman ihmisyyden kaipuun, voimme olla turvallisilla mielin. Cantarelli osaa asiansa, ja minä ainakin olen siitä ylpeä; elämäntehtäväni ei ole sittenkään ollut pelkkää vastatuuleen kusemista. Samoin uskon ajattelevan kaikkien lauluntekijöiden, jotka Cantarellin käsittelyyn ovat päässeet.»
(Juice Leskinen, 2003)

  • Teinari, 2011, Beeduuri oy. Levy juhlistaa Viihdekuoro Cantarellin 15-vuotista taivalta. Levylle on hiottu kuorosta timanttinen sointi Tuija Kallosen (nyk. Lehtonen) johdolla.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]