Vallittu
Vallittu on vanha karjalainen suku, jonka historia liittyy vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhan[1] aikaan ja erityisesti Käkisalmen kapinaan vuonna 1337, jolloin Käkisalmen linnan päälliköksi valittiin Valit Karjalainen.
Valit (Valittu, nyk. Vallittu) vaikutti toiminnallaan Ruotsin ja Novgorodin väliseen rajaan Käkisalmen kohdalla. Linnanpäällikkö Valittu ja ilmeisesti hänen poikansa ja pojanpoikansa olivat Novgorodin Pyhän Sofian ensimmäisen kronikan mukaan karjalaisten heimopäällikköjä ja he tekivät kauppa- ja sotaretkiä Käkisalmesta Pielisjärven ja Oulujärven vesistöjen sekä Vienan niemimaan kautta pohjoiseen. Näihin liittyvät muun muassa Ilomantsin Koitereenjärvessä oleva Vallitunselkä, Kemijoessa oleva Vallitunsaari, Vienan Kemin edustalla oleva Vallitunsaari ja Jäämeren rannalla Varanginvuonon pohjoisrannalla Mortensnesissä oleva Valitunkivi. Muistokivi on 1500-luvulla muistiin pannun selityksen mukaan Karjalan heimopäällikkö Valitun Lapin sotaretken[2] voiton merkiksi pystytetty. Sotaretkellä karjalaiset valtasivat Lapin norjalaisilta ja Norjan verotusoikeus Lapissa päättyi.
Linnanpäällikkö Valitun pojanpoika on haudattu kertoman mukaan Käkisalmen Vapahtajan kirkkoon, joka on sijainnut linnan ulkopuolella. [3][4][5][6]
Vallittu-nimisiä henkilöitä oli vuonna 2022 Suomessa 138 ja he asuvat eri puolilla maata. Sukunimi oli yleisyysjärjestyksessä sijalla 5 180.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Sarviaho, Samu: Ikuinen rauha - Vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauha suomalaisessa historiantutkimuksessa ja historiakulttuurissa 1800-ja 1900-luvuilla. Unioversitatis Ouluensis B 152, 2017. lähde tarkemmin?
- ↑ Mikkola JJ: Lännen ja idän rajoilta, s. 38–41. WSOY, 1942.
- ↑ Kirkinen Heikki: Karjala idän kulttuuripiirissä., s. 39, 106. Kirjayhtymä, 1963.
- ↑ Kuujo, Erkki: Karjalainen elämäkerrasto (Toim. Paavolainen J), s. 1-7. WSOY, 1961.
- ↑ Itkonen, T. I.: Suomen-, kuolan- ja ruijanlappalaisten vanhat henkilönimet, s. 82. Ei tiedossa, 1942.
- ↑ Korpela, Jukka: Viipurin linnanläänin synty. Viipurin läänin historia II, s. 75, 212, 270. Gummerus, 2004.