Vaakunoiden yhdistäminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Buckinghamin ja Chandosin 2. herttuan Richard Temple-Nugent-Brydges-Chandos-Grenvillen vaakuna on muodostettu 719 vaakunasta yhdistämällä.

Vaakunoiden yhdistäminen on heraldiikassa käytetty keino, jolla kahdesta tai useammasta vaakunasta saadaan yhdistettyä yksi uusi vaakuna. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kilpi on jaettu osiin, joista kullekin sijoitetaan elementtejä yhdestä vaakunasta. Tyypillisesti vaakunoiden yhdistämistä on käytetty sukuvaakunoissa kahden suvun yhdistyessä avioliiton kautta. Lisäksi yhdistämistä on voitu tehdä myös esimerkiksi virka-aseman vuoksi niin, että viralliseen vaakunaan on yhdistetty henkilön oma vaakuna. Myös hallinnollisia ja alueellisia vaakunoita on yhdistetty alueiden yhdistyessä.

Varhaisin vaakunoiden yhdistämisen muoto oli puolittaminen, jossa molemmat vaakunat halkaistaan ja uuteen vaakunaan otetaan kummastakin puolikas. Koska puolitetuissa vaakunoissa tunnukset leikkautuvat ja toisinaan näyttävät yhdistyvän omituisiksi kuvioiksi, puolittamisesta luovuttiin ja käyttöön otettiin rinnakkain asettelu, jossa kummankin vaakunan tunnusta kavennetaan niin, että ne mahtuvat kokonaisina uudelle kilvelle rinnakkain. Toisena vaihtoehtona oli kilven nelijako, jossa kilpi nimensä mukaisesti jaetaan neljään osaan ja jokaiselle osalle sijoitetaan yksi vaakuna. Osia voi myös olla enemmän kuin neljä, jolloin puhutaan monikenttäisestä yhdistämisestä. Nelijaossa vaakunoiden sijoitteluun vaikuttaa niiden lukumäärän lisäksi myös se, noudatetaanko heraldista kohteliaisuutta.

  • Kara, Kimmo (toim.): Heraldiikan opas, s. 65. Suomen Heraldinen Seura, 1997. ISBN 951-98088-0-9

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]