Vaajakosken vanha vesivoimalaitos

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vaajakosken vanha vesivoimalaitos 2012

Vaajakosken vanha vesivoimalaitos eli Wanha Woimala on Vaajakoskessa Vaajavirrassa Jyväskylässä sijaitseva vuonna 1920 rakennettu vesivoimalaitos[1], joka ei ole enää sähköntuotantokäytössä. Se toimii erilaisten tapahtumien, taidenäyttelyiden, konserttien ja tanssien järjestämispaikkana.[2]

Vesivoimalaitoksen rakennutti SOK Vaajakosken tehtaiden tarpeisiin. Alun perin voimalaitoksen ympärillä ei ollut patolaitteita, vaan vettä virtasi myös voimalaitoksen turbiinien ohi. Voimalaitoksella oli kaksi turbiiniparia, joiden yhteenlaskettu teho oli 500 hevosvoimaa. Turbiinit oli kytketty kahteen vaihtovirtageneraattoriin, joiden yhteenlaskettu teho oli 368 kilowattia.[3]

Vuonna 1942 Naissaaren toisella puolella sijaitsevaan Vaajavirran toiseen koskeen, Naiskoskeen, rakennettiin uusi voimalaitos. Sen valmistuttua vanha voimala poistettiin käytöstä ja veden virtaus paitsi voimalan läpi myös sen ohitse padottiin. Voimalaan johtavan sillan alla olevia patoja saatetaan edelleen avata vedenpinnan noustessa voimalaitosten yläpuolella.

Voimalaan asennettiin käyttövesijohdot 1996 ja samalla rakennettiin käymälä teollisuustalon puoleiselle rannalle voimalan läheisyyteen.[4]

Vaajakosken vanha vesivoimalaitos on vuosikymmenien aikana muodostunut Vaajakosken ja sen teollisuuden tunnukseksi. Sen lähellä sijaitsee toinen Vaajakosken teollisuuden maamerkki, entinen naulatehdas, nykyinen Vaajakosken teollisuustalo. Vanhan voimalaitoksen vieressä kulkee Vaajakosken kanava.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voimalaitos ja sille johtava silta
Voimalaitos teollisuustalon suunnasta Vaajavirran rannalta
Voimalaitoksen kolme patoluukkua avattuna keväällä 2012
Voimalaitos Leppäveden suunnasta
Voimalaitos iltavalaistuksessa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Naissaari, Vaajakoski (archive.orgissa, 27.5.2002) Jyväskylän maalaiskunta. Viitattu 6.9.2009.
  2. Naissaari Luova Paja. Viitattu 3.10.2009.
  3. Antti Kolu: Vaajakosken yhdyskunta 1916-1944 (kirja)
  4. Wiikon warrelta. Wessmanni, 2.6.1996, 1. vsk, nro 9, s. 5. Vaajakoski: Uutismanni.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]