Tyyppi VII

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta VIIC)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tyypin VIIC sukellusvene U-995 Laboessa, Saksassa

Tyyppi VII (saks. Typ VII) oli saksalainen toisen maailmansodan aikainen sukellusvenetyyppi. Alamalleineen se muodosti Saksan sukellusvenelaivaston selkärangan. Aluksia rakennettiin yli 700 vuosina 1935–1945.

Tyypin VIIC kolmitahokuva

VIIA[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyyppi VII suunniteltiin 1933–1934.[1][2]

Ensimmäisen sarjan veneitä, Tyyppiä VIIA rakennettiin kymmenen. Näistä kuusi rakensi AG Weser Bremenissä ja neljä F. Krupp Germaniawerft AG Kielissä. Veneet valmistuivat pääasiassa vuoden 1936 aikana ja viimeinen keväällä 1937.

Veneen pituus on 64,5 metriä ja uppouma 626 tonnia pinta-ajossa ja 745 sukelluksissa. Moottoreina on kaksi MAN AG:n kuusisylinteristä dieselmoottoria jota tuottavat yhteensä 2310 hevosvoimaa. Sukelluksessa vene kulkee kahden sähkömoottorin avulla, jotka tuottavat korkeintaan 750 hevosvoiman tehon. Pinnalla alus saavuttaa 17 solmun nopeuden ja sukelluksissa 8 solmua korkeintaan tunnin ajan.

Miehistöön kuuluu 42–46 miestä. Pääaseistuksena on 4 torpedoputkea edessä ja yksi takana. Torpedoja alukseen mahtuu 11 kappaletta. Torpedoista osa voidaan korvata merimiinoilla. TMA-tyyppisiä miinoja alukseen mahtuu korkeintaan 22 tai TMB-tyyppisiä 33.

Aluksen kannella 8,8 cm L/45 -tykki, johon aluksen mahtuu 220 kranaattia.

Lisäksi aluksessa on ilmatorjunta-aseistus. Aluksi yksi 20 mm tykki, myöhemmin 37 mm ja 2 x 20 mm tykit.

VIIB[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyyppi VII ensimmäisen sarjan ongelmana oli lyhyt toimintamatka, 5400 merimailia 10 solmun nopeudella pinta-ajossa.

Tyyppi VIIB:hen lisättiin ulkoinen satulanmuotoinen polttoainetankki rungon ulkopuolelle, johon mahtui 33 tonnia polttoainetta. Tämä lisäsi toimintamatkaa 2500 merimailia. Lisäksi veneeseen tehtiin tilaa kolmelle lisätorpedolle.

Osassa veneitä käytettiin jo VIIA-sarjassa käytettyä MAN:in moottoreita. Osassa veneitä oli hieman tehokkaampi Germaniawerftin moottori. Myös sähkömoottorina saatoi olla AEG:n moottori Brown, Boveri & Cien valmistaman sijaan. Tärkein muutos oli kahden peräsimen asentaminen, mikä lisäsi veneen ketteryyttä.

Näitä veneitä rakennettiin 24 kappaletta vuosina 1936–1940 Kruppin Germaniawerftillä Kielissä, Bremer Vulkan-Vegesacker Werftillä Bremen-Vegesackissa ja Flender Werke AG, Lyypekissä.[3]

VIIC[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyyppi VIIC oli modifioitu malli tyyppi VIIB:stä. Aluksissa oli käytännössä sama moottori ja vastaavat tehot, mutta VIIC oli hieman suurempi ja painavampi, mikä teki siitä edeltäjäänsä hitaamman. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta veneet oli varustettu viidellä torpedoputkella (neljä eteen ja yksi taakse suunnattu).

VIIC oli Saksan sukellusvenelaivaston työhevonen vuodesta 1940 lähtien ja se pysyikin tuotannossa koko sodan ajan. Eri variaatioineen sitä rakennettiin 659 kappaletta. Ensimmäinen tyypin vene oli U-69, joka laskettiin vesille Kielissä loppuvuodesta 1939. VIIC oli tehokas sotakone, jota käytettiinkin menestyksekkäästi lähes kaikilla sotanäyttämöillä. Pian sen käyttöönoton jälkeen Saksa kuitenkin menetti yliotteen sukellusvenesodassa liittoutuneille.

Suurin osa VIIC-veneistä oli varustettu kahdella ahdetulla Germaniawerftin 6-sylinterisellä 4-tahtisella dieselmoottorilla (M6V 40/46), jotka tuottivat 2800–3200 hevosvoiman tehon kierrosnopeudella 470–490 rpm.

Sukellettaessa käytetyissä sähkömoottoreissa eri yksilöt erosivat enemmän toisistaan. Aikaisemmat mallit käyttivät kahta AEG GU 460/8-276 sähkömoottoria, joka oli ollut käytössä myös edellisessä VIIB:ssä. Moottorit tuottivat 750 hevosvoiman tehon 296 minuuttikierroksella. Uudemmissa veneissä käytettiin kahta BBC (Brown Boveri & Co) GG UB 720/8, kahta GL (Garbe Lahmeyer) RP 137/c tai kahta SSW (Siemens-Schuckert-Werke) GU 343/38-8 sähkömoottoria, joiden kaikkien suorituskyky oli lähellä AEG:n moottoreita.

Tyyppiä VIIC rakennettiin 568 kappaletta.

Yksi tunnetuimmista VIIC-tyypin veneistä on U-96, joka esiintyy elokuvassa Das Boot.

U-1206:n uppoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

U-1206 upposi maaliskuussa 1945 Britannian edustalla erikoisesta syystä. Veneeseen oli asennettu uudentyyppinen korkeapainekäymälä, jota voitiin käyttää entistä suuremmissa syvyyksissä. Kapteenin huuhdellessa wc:tä seurasi siitä meriveden tulviminen aluksen sisään, mikä pakotti aluksen nousemaan pinnalle missä lentokone pian tuhosi sen. Ei ole varmuutta johtuiko veden tulviminen alukseen siitä ettei kapteeni osannut käyttää monimutkaista wc:tä, vai mahdollisesti wc:n teknisestä viasta. [4][5][6]

U-flak[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljä tyypin VIIC sukellusvenettä (U-441, U-256, U-621, sekä U-951) muutettiin ilmatorjuntaveneiksi suojaamaan Ranskan Atlantin tukikohdista lähteviä ja palaavia sukellusveneitä. Myös kolmea muuta venettä alettiin muuttaa ilmatorjuntaveneiksi, mutta ne palautettiin myöhemmin takaisin alkuperäiseen asuunsa.

Modifioidut veneet otettiin käyttöön kesällä 1943 nimillä U-flak 1–4. Ne oli varustettu kahdella 20mm neliputkisella ilmatorjuntatykillä sekä 37mm automaattitykillä. Myös 86mm ilmatorjuntaohjuksia kokeiltiin, mutta ne eivät osoittautuneet toimivaksi ratkaisuksi. Myöhemmin veneisiin lisättiin kaksi 20mm yksiputkista tykkiä. Ilmatorjuntaveneet kykenivät kuljettamaan ainoastaan viittä valmiiksi putkiinsa ladattua torpedoa ja niiden toimintasäde rajoittui Biskajanlahdelle.

Marraskuussa 1943 – puoli vuotta kokeilun aloittamisesta – kaikki ilmatorjuntaveneet oli muutettu takaisin tavallisiksi sukellusveneiksi. Ne pudottivat yhteensä ainoastaan neljä lentokonetta.

VIIC/41 U-995

VIIC/41[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

VIIC/41 kehitettiin suoraan VIIC:stä. Siinä on vastaava aseistus sekä suorituskyky. Ainoana erona on vahvempi painerunko joka mahdollistaa sukeltamisen syvemmälle, sekä kevyempi tekniikka tasapainottamaan rungon lisäpainoa. Itse asiassa VIIC/41 on hieman edeltäjäänsä kevyempi.

Tyyppiä valmistettiin 91 kappaletta, joista yksi, U-995, on esillä Laboessa, Kielin pohjoispuolella. Se on ainoa jäljellä oleva tyypin VII sukellusvene maailmassa.

VIIC/42[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyyppi VIIC/42 suunniteltiin vuosina 1942–1943 korvaamaan ikääntyvää VIIC:tä. Siinä oli huomattavasti paksumpi painerunko, joka olisi mahdollistanut sukeltamisen kaksi kertaa syvemmälle kuin edeltäjänsä. Ulkomuodoiltaan alus muistutti VIIC/41:tä.

164 venettä tilattiin ja muutama ehdittiin laskea vesille, mutta syyskuussa 1943 tilaukset peruttiin ja resurssit keskitettiin tulevaan tyyppi XXI:een. Yhtään tyypin VIIC/42 venettä ei valmistunut.[7]

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

VIIC (Suluissa VIIC/41)

Mitat ja suorituskyky[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pituus: 67,10 m
  • Leveys: 6,20 m
  • Korkeus: 9,60 m
  • Syväys: 4,74 m
  • Uppouma pinnalla/sukelluksissa: 769/871 tonnia
  • Nopeus pinnalla/sukelluksissa: 17,7/7,6 solmua
  • Toimintamatka pinnalla/sukelluksissa: 8200 (8500)/80 merimailia
  • Tehot pinnalla/sukelluksissa: 2800–3200/750 hv
  • Maksimisyvyys: 230 (250)m
  • Miehistö: 44–52

Aseistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Torpedoja: 14 kpl, neljä putkea eteen, yksi taakse.
  • Miinoja: 26 kpl
  • Tykki: C35 88 mm/L45, 220 ammusta
  • Ilmatorjunta: useita, esimerkiksi 20 mm it-tykki, 37 mm it-tykki.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tyyppi VII.
  • Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Bagnasco, Erminio: Submarines of World War Two. Lontoo, Englanti: Arms and Armour Press, 1977. ISBN 0-85368-331-X. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.uboat.net/types/viia.htm
  2. Bob Carruthers, The U-Boat War in the Atlantic: Volume I: 1939-1941, 2013
  3. http://www.uboat.net/types/viib.htm
  4. Laitala, Marko: Näin vessavika upotti saksalaisen U-veneen 2.12.2013. Tekniikka ja talous. Viitattu 6.12.2013.
  5. U-1206 Uboat.net. Viitattu 6.12.2013.
  6. U-1206 scuttled due to an incompetant flush? World War Militaria. Viitattu 6.12.2013.
  7. Bagnasco, Erminio s. 62