Ursus (traktori)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ursus oli puolalainen traktorimerkki. Sitä valmisti Zakladow Mechanicznych -konepaja, joka aloitti 1893 valmistamalla pitopalvelulaitteita jatkaen 1913 moottoreihin, joista suurimpien teho oli 450 hv.

Ursus hakeutui konkurssiin pitkään jatkuneiden taloudellisten vaikeuksien jälkeen vuonna 2021. [1]

Traktorinvalmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yritys sai valmiiksi traktoriin sopivan moottorin 1918. 1922 saatiin valmiiksi ensimmäinen peltokone ja seuraavan viiden vuoden aikana niitä myytiin vain 100 kappaletta. 1930-luvulla Puolan valtio pelasti yhtiön konkurssilta. Toisen maailmansodan aikana yhtiö valmisti 700 traktoria sotilaskäyttöön.

Ursus

Lanz[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeen yhtiö valmisti jäljitelmiä Lanz Bulldogista. Muita yksisylinterisiä puolidieseleitä olivat Landini, Marshall ja Vierzo.

Zetor[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvulla alkoi SEV:n piirissä muodostua yhteistyötä ja Ursuksen tehdas kääntyi Zetorin puoleen. Puolalaistehdas teki osia Zetorille ja sai siltä teknologiaa ja malleja. Ensimmäinen Zetorille perustuva Ursus oli Ursus C-325. 1970-luvulla noin puolet Ursuksen osista tuli Zetorilta.

Massey-Ferguson[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolalaistehdas neuvotteli Massey-Fergusonin kanssa ja tuotti sillä perusteella 38 hv - 72 hv -malliston. MF:ään perustuvia Ursuksia vietiin Yhdysvaltoihinkin.

Merkki Malli Maa Teho Iskutilavuus Sylinterit Polttoaine Vuosi Myyjä
Ursus C-325 Puola
Ursus C-335 Puola
Ursus 4514 Puola

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. svale: End of the road for Ursus profi. 14.7.2021. Viitattu 4.8.2021. (englanniksi)