Työnohjaus
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Työnohjaus on oman työn, työn vaatimusten, toimintatapojen ja oman itsen tutkimista, arviointia ja kehittämistä koulutetun työnohjaajan avulla. Se on työhön, työyhteisöön ja omaan työrooliin liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden tulkitsemista ja jäsentelyä.
Työnohjauksen tavoitteena on vapauttaa henkilöstön voimia, luovuutta ja ajattelua työhön ja sen rajojen tunnistamiseen. Työnohjauksen päämääränä on myös kehittää ohjattavan työssäjaksamista, työn tekemistä sekä kehittymistä omassa työssään. Vaikka työnohjauksessa voidaan hyödyntää konsultatiivista otetta se ei ole konsultointia. Työnohjaus ei ole myöskään terapiaa vaikka sillä voi olla terapeuttisia vaikutuksia.
Työnohjauksen menetelmät ja historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskeisenä menetelmänä työnohjauksessa on keskustelu: siinä hyödynnetään ohjaajan ja ohjattavan keskinäistä vuorovaikutusta, jota tuetaan esimerkiksi sosiometrian ja psyko- ja sosiodraaman keinoin sekä erilaisten roolinvaihtotekniikoiden (esimerkiksi tyhjän ja kahden tuolin tekniikat) ja kokemuksellisten menetelmien avulla. Työnohjausta voidaan antaa yksilöille, työryhmille ja kokonaisille työyhteisöille, jolloin kysymyksessä on työyhteisöohjauksena toteutuva suurryhmäohjaus. Työnohjausryhmän jäsenet voivat olla myös eri työpaikoista, jolloin yhdistävänä tekijänä voi olla esimerkiksi ammatti, toimiala tai elämäntilanne.
Työnohjauksessa käsitellään työtilanteita ja työn käytäntöjä tarkoituksena oppia niistä ja vahvistaa ammatti-identiteettiä. Työnohjaus ei ole terapiaa, koulutusta tai konsultaatiota, vaikka sillä saattaa toisinaan olla yhtymäkohtia niihin.
Suomessa työnohjauksen perinteet nousevat psykoterapian, psykiatrisen terveydenhuollon, kirkon ja sosiaalityön työnohjauksesta 1950-luvulta lähtien. 1970-luvulla työnohjausta alettiin kehittää järjestelmällisesti ja työnohjaajien koulutusta kehitettiin. 1980-luvulla työnohjaus yleistyi ja sitä alettiin käyttää yhä useammalla alalla, 1990-luvulta lähtien entistä enemmän myös liike- ja talouselämän alueella.[1] Aluksi työnohjausta käytettiin kirkon ja terveydenhoidon piirissä ammateissa, joissa työntekijät joutuivat kohtaamaan paljon inhimillistä kärsimystä. Työnohjaus tarjosi silloinkin näiden palveluammattien työntekijöille ammatillisia työkaluja ja tukea omaan jaksamiseen. Nykyisin työnohjaus on levinnyt käytännössä kaikille toimialoille ja kehittynyt tehokkaaksi työyhteisöä kehittäväksi sekä työkykyä ylläpitäväksi menetelmäksi. Työnohjausta hyödyntävät niin vaativissa asiantuntijatehtävissä toimivat työntekijät sekä paineisessa ja yksinäisessä roolissa toimivat projektien vetäjät, esimiehet ja organisaatioiden ylin johto.
Työnohjaajan ammatti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Työnohjaaja tutkii ohjattavansa työtä, työyhteisöä, työhön liittyviä kysymyksiä, kokemuksia ja tuntemuksia pyrkien jäsentämään niitä yhdessä ohjattaviensa (yksilö tai ryhmä) kanssa. Työnohjaus on ajan, huomion ja kunnioituksen antamista ohjaustilanteessa oleville työyhteisön jäsenille. Työnohjaaja ei ole työnopastaja tai perehdyttäjä vaan hän auttaa ohjattaviaan tutkimaan omia työtapojaan ja tiedostamaan niihin liittyviä ajatuksia, asenteita ja tunteita. Työnohjattavana voi olla yhtä lailla työntekijä, asiantuntija, esimies kuin myös organisaation pääjohtaja.
Työnohjaajaksi kouluttautuminen kestää minimissään kaksi lukuvuotta. Työnohjaajina toimii usean eri pohjakoulutuksen saaneita ammattilaisia. Yksi yleisimmistä on psykologin tutkinto. Työnohjaajina toimii myös runsaasti koulutettuja psykoterapeutteja, sairaanhoitajia, lääkäreitä, sosiaalityöntekijöitä, pappeja, opettajia ja monia muidenkin ammattialojen edustajia, kuten insinöörejä, ekonomeja ja juristeja.
Vuonna 1982 perustetun Suomen työnohjaajat ry:n (STOry) tehtävänä on saattaa yhteen eri alojen työnohjaajia ja toimia työnohjauksen puolestapuhujana.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kaarina Ranne, Soili Keskinen, Kimmo Tapiala (toim.) 2014: Suomalaisen työnohjauksen juurilla - katse tulevaisuuteen. STOry.
- Kai Alhanen, Anne Kansanaho, Olli-Pekka Ahtiainen, Marko Kangas, Tiina Soini ja Jarkko Soininen 2011: Työnohjauksen käsikirja. Tammi
- Tiina Punkanen 2009: Työnohjaus muutoksen moottorina. Tammi.
- Marita Paunonen-Ilmonen 2001: Työnohjaus. WSOY.
- Leila Keski-Luopa 2001: Työnohjaus vai superviisaus. Metanoia-instituutti.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Mirka Korhonen & Marjut Lång, Työnohjaus ammatillisen ja persoonallisen kasvun sekä työssä jaksamisen edistäjänä. Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto 2006.