Toimintakeskus Mylly

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toimintakeskus Mylly
Perustettu 2006
Toimiala aatteellinen yhdistys
Kotipaikka Kotka
Toiminnanjohtaja Johanna Hasu
Aiheesta muualla
Sivusto

Toiminta- ja kulttuurikeskus Mylly sijaitsee Kotkan keskustassa Kotkansaarella. Aivan lähistöllä on myös Kotkan Maretarium ja Kotka Millsin tehdasalue, entisaikojen Gutzeit. Myllyä hallinnoi Kaakonkulman Kulttuurimylly ry. Yhdistys on perustettu vuonna 2006[1]. Kulttuuri- ja toimintakeskus Mylly avasi ovensa syksyllä 2007.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöfin ja 1970-luvulla Kotkaan muuttaneen sveitsiläissyntyisen Michael Baumbergerin vuonna 2005 käydyn keskustelun tuloksena. Baumberger aloitti Myllyn suunnittelun. Baumberger oli saanut vuoden 2004 maailmanympärysmatkalla idean Myllyn toiminnasta. Ajatus esiteltiin Kotkan valtuustoryhmien puheenjohtajille tammikuussa 2005 ja tarkennettu suunnitelma hieman myöhemmin Kotkan maahanmuuttotoimikunnalle.[2]

Toimintakeskuksen tiloiksi valikoitui Kotkan keskustassa Gutzeitintiellä sijaitseva vuonna 1923 valmistunut puurakennus, joka toimi alun perin Enso-Gutzeitin sahan johtajien asuntona ja myöhemmin myös Meripäivät Oy:n toimistona.[3]

Toimintakeskuksen perustamiseen tähdännyt projekti käynnistyi 1. toukokuuta 2006, ja sen projektipäällikkönä toimi Michael Baumberger. Projektin ohjausryhmän puheenjohtaja oli Kotkan silloinen sosiaalijohtaja Marja-Liisa Grönvall. Projektin ensimmäiset näkyvät toimenpiteet aloitettiin kesällä 2006, jolloin toimintakeskuksen nimeksi valikoitui Mylly. Ensimmäisen logon toimintakeskukselle suunnitteli Cenk Yakinlar.[4][5]

Projektin ensimmäisiä toimenpiteitä olivat muun muassa maahanmuuttajille suunnattujen rakennusalalle valmentavan kurssin ja yrittäjyyskurssin toteuttaminen. Myllyn toimintaa hallinnoimaan perustettiin joulukuussa 2006 Kaakonkulman Kulttuurimylly ry. Toimintakeskuksen talon remontti valmistui elokuussa 2007, ja talo otettiin toimintakeskuksen käyttöön syksyllä 2007.[5]

Myllyn perustaja Michael Baumberger oli keskuksen (aluksi "Monikulttuurinen toimintakeskus Mylly") toiminnanjohtaja vuosina 2007-2014. Hänen seuraajansa oli Wolfgang Ludvig 2014-2017. Toiminta- ja kulttuurikeskus Myllyn nykyinen toiminnanjohtaja on Johanna Hasu.lähde?

Myllyn pihassa on kaksi inkerinsuomalaisen taiteilija Raimo Kuusikin veistosta.lähde?

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toiminta- ja kulttuurikeskus Myllyssä järjestetään vuosittain erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia, kursseja ja kerhoja. Maahanmuuttajille järjestetään muun muassa kieli- ja keskustelukursseja. Toimintakeskuksessa kokoontuu lisäksi erilaisia toimintaryhmiä.[6]

Myllyssä on työharjoittelijoita, ja sen tiloissa toimii thai-ravintola ja parturikampaamo. Myllyn kaupasta voi ostaa Kotkassa ja lähiseudulla valmistettuja laatutuotteita. Yhteisöt ja yksityiset henkilöt voivat varata Myllyn tiloja omien tilaisuuksien ja tapahtumien järjestämiseen. Yhdistyksen jäsenille tilojen lyhytaikainen käyttö on ilmaista, kun niitä käytetään yleishyödylliseen tarkoitukseen[6]

Myllyn jalkapallokerhon harjoituksissa käy jopa 60 nuorta. FC Mylly pelasi kaudella 2017 VI sarjassa ja oli mukana Suomen Respect Cupissa.lähde?

Kaakonkulman kulttuurimylly ry:n hallitus valitsee syksyisin Vuoden Myllärin. Arvonimen saa ansiokkaasta työstä ja henkilökohtaisesta panoksesta ulkomailta Kotkaan muuttaneiden henkilöiden tukemisessa.lähde?

Virtuaalimuseo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myllyssä ylläpidetään venäläisen taiteen virtuaalimuseota, jota voi käyttää Myllyssä sijaitsevilla tietokonepäätteillä. Virtuaalimuseo koostuu 260 ohjelmasta, jotka esittelevät itse taiteen lisäksi taiteilijoita. Venäläisen taiteen virtuaalimuseo oli sitä perustettaessa ensimmäinen laatuaan, mutta sen jälkeen saman tyyppisiä virtuaalimuseoita on perustettu myös muihin suomalaisiin kaupunkeihin.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yhdistys 11.4.2016. Kaakonkulman Kulttuurimylly ry. Arkistoitu 3.6.2016. Viitattu 4.5.2016.
  2. Myllyn historia 24.03.2014. Kaakonkulman Kulttuurimylly ry. Arkistoitu 27.4.2016. Viitattu 4.5.2016.
  3. Myllyn historia - Sopivan tilan löytäminen 5.3.2010. Kaakonkulman Kulttuurimylly ry. Arkistoitu 27.4.2016. Viitattu 4.5.2016.
  4. Myllyn historia - Projektin käynnistäminen 5.3.2010. Kaakonkulman Kulttuurimylly ry. Arkistoitu 27.4.2016. Viitattu 4.5.2016.
  5. a b Myllyn historia - Projektin eteneminen 5.3.2010. Kaakonkulman Kulttuurimylly ry. Arkistoitu 27.4.2016. Viitattu 4.5.2016.
  6. a b Ludwig, Wolfgang: Vuoden 2015 vuosikertomus (pdf) (PDF) 2016. Kaakonkulman Kulttuurimylly ry. Arkistoitu 27.4.2016. Viitattu 4.5.2016.
  7. Virtuaalimuseo Myllyssä 27.2.2014. Kaakonkulman Kulttuurimylly ry. Arkistoitu 27.4.2016. Viitattu 4.5.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]