Ero sivun ”Filmikamera” versioiden välillä

Siirry navigaatioon Siirry hakuun
13 merkkiä poistettu ,  15 vuotta sitten
p
vähän kappalejakoa
p (vähän kappalejakoa)
[[Kuva:Nikon F-301.jpg|thumb|240px|Kinofilmikamera]]
'''Filmikamera''' on [[kamera]], joka tallentaa kuvan valoherkälle filmille. Nimitystä käytetään sekä liikkuvaa kuvaa kuvaavista [[elokuvakamera|elokuvakameroista]] että staattista kuvaa kuvaavista valokuvakameroista, etenkin silloin kun halutaan korostaa [[digitaalikamera]]n ja filmikameran eroavaisuuksia. ''Kamera''-sana tulee latinankielisestä ilmaisusta ''camera obscura'' eli pimeä kammio.
 
Ensimmäiset kuvat otettiin elohopealla käsitellylle kuparilevylle eikä niistä voinut tehdä lisäkuvia. Pian kehitettiin lasilevy, jolle valettiin valoherkkää emulsiota ja näistä pystyi kehittämisen jälkeen tekemään niin monta vedosta kuin haluttiin. Ensin kuvaajan oli valettava emulsio lasilevylle ja valotettava ja kehitettävä se emulsion ollessa vielä kosteaa, mutta 1872 esiteltiin kuivalevyt, jotka saattoi valottaa ja kehittää koska halusi. Lasilevy oli yleisin kuvausmateriaali 1880-luvulle saakka, jolloin markkinoille tuli taipuisa kalvo, jolle emulsio oli valettu. Materiaalia alettiin kutsua filmiksi. Lasilevyjä käytettiin kuitenkin yleisesti toiseen maailmansotaan saakka ja jotkut kuvaajat käyttivät niitä vielä 1960-luvulla. Erikoistarkoituksiin (tähtitietellisessä kuvaamisessa) lasilevyjä käytettiin vielä 1980-luvulla.
 
Ensimmäiset filmikamerat valmisti Kodak. Kameralla otettiin 100 kuvaa, jonka jälkeen laatikko lähetettiin tehtaalle, jossa filmi kehitettiin ja otoksista tehtiin vedokset. Kamera palasi lähettäjälle kuvineen ja uudella filmillä varustettuna. Melko pian kehitettiin laatikon rinnalle kokoon taittuva kamera, joka mahtui esimerkiksi taskuun. Kuvaaminen oli helpottunut ja valokuvaus alkoi olla oikeasoikeasti harraste.
Filmejä valmistettiin erilaisia rullia erilaisiin kameroihin, esimerkiksi 1920-luvulla markkinoilla oli 28 erilaista rullatyyppiä. Rullafilmi pysyi pääasiallisena filmimateriaalina 1950-luvulle saakka, jolloin 35-mm kinofilmille kuvaavat kamerat alkoivat yleistyä. Erityisesti värifilmin siirtyminen näppäilykäyttöön lisäsi kinofilmikameroiden suosiota. Suomessa kinofilmikamerat olivat yleisimpiä 1970-luvulta lähtien, jolloin harrastajatkin alkoivat ottaa kameroillaan värillisiä diakuvia ja vaihto-objektiivinen kinofilmipeilikamera tuli hinnaltaan sellaiseksi, että sellaisen saattoi harrastajakin hankkia.
 
Filmejä valmistettiin erilaisiaerilaisina rulliarullina erilaisiin kameroihin, esimerkiksi 1920-luvulla markkinoilla oli 28 erilaista rullatyyppiä. Rullafilmi pysyi pääasiallisena filmimateriaalina 1950-luvulle saakka, jolloin 35-mm kinofilmille kuvaavat kamerat alkoivat yleistyä. Erityisesti värifilmin siirtyminen näppäilykäyttöön lisäsi kinofilmikameroiden suosiota. Suomessa kinofilmikamerat olivat yleisimpiä 1970-luvulta lähtien, jolloin harrastajatkin alkoivat ottaa kameroillaan värillisiä diakuvia ja vaihto-objektiivinen kinofilmipeilikamera tuli hinnaltaan sellaiseksi, että sellaisen saattoi harrastajakin hankkia.
 
Yleensä filmikameroissa käytetään 35 mm filmiä eli niin sanottua [[kinofilmi|kinofilmiä]], minkä vuoksi tätä filmikokoa käyttäviä kameroita kutsutaan joskus myös kinofilmikameroiksi. Kinofilmikamerat voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan: järjestelmäkameroihin ja pokkareihin. Järjestelmäkameroissa on vaihdettavat objektiivit, ja niihin on saatavilla monenlaisia lisävarusteita. Järjestelmäkameroita käyttävät vaativat harrastajat ja esimerkiksi uutistyöhön tai luontokuviin erikoistuneet ammattilaiset.
Pokkarit taas on suunniteltu mahdollisimman helppokäyttöisiksi ja rakenteeltaan yksinkertaisiksi käyttökameroiksi, jotka sopivat mm. lomakuvien ottamiseen. Pokkarikameroissa on kiinteä objektiivi ja usein myös sisäänrakennettu salama ja automaaattitarkennus.
 
Ammattikuvaajat käyttivät ensin suuria lasilevyjä, 10x15, 13x18, 18x24 cm jne, mutta Suomessa käytettiin eniten 9x12 cm laseja. Lasilevyjä käytettiin rinnan pakkafilmikasetissa olevien laakafilmien kanssa, laakafilmi syrjäytti lasilevyt ammattikuvauksessa lopullisesti vasta 1950-60-luvuilla, jolloin mutokuvaus värifilmillä yleistyi.
 
Ammattivalokuvaajat käyttävät usein kinofilmiä huomattavasti suurempia filmikokoja, jotka takaavat paremman kuvanlaadun. Esimerkiksi studiokäytössä yleisissä rullafilmikameroissa käytetään 6 cm leveää filmiä. Yleisiä rullafilmikameroiden negatiivikokoja ovat 6x4.5, 6x6 ja 6x7 cm. Laakafilmikameroissa on tätäkin suuremmat negatiivikoot: 9x12 cm (4x5 tuumaa) ja 18x24 cm (8x10 tuumaa).
Filmikameroissa on alatyyppejä; esimerkiksi erikoiskamerat kuten vedenalais-, pienois-, pikakuvaus- ja panoraamakamerat.
 
{{tynkä/Tekniikka}}
 
[[Luokka:Valokuvaus]]
57 601

muokkausta

Navigointivalikko