Ero sivun ”Suomensukuinen” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 6: | Rivi 6: | ||
Nykytietämyksen mukaan uralilaisten kielten puhujiin kuuluu useita selvästi erilaisia geneettisiä tyyppejä, joten minkäänlaista geneettistä Suomen sukua ei ole. Geneettis-kielellisenä Suomen sukuna voitaisiin pitää enintään itämerensuomalaisten kielten puhujia, jos täysin niitäkään. Myöskään mitään Suomen suvun yhtenäistä muinaiskulttuuria tai -uskontoa ei ole ollut olemassa. Tästä huolimatta jonkinlainen epämääräinen tunne tai ihanne suomensukuisten kansojen yhteenkuuluvuudesta on syntynyt ja säilynyt 1800-luvulta lähtien. |
Nykytietämyksen mukaan uralilaisten kielten puhujiin kuuluu useita selvästi erilaisia geneettisiä tyyppejä, joten minkäänlaista geneettistä Suomen sukua ei ole. Geneettis-kielellisenä Suomen sukuna voitaisiin pitää enintään itämerensuomalaisten kielten puhujia, jos täysin niitäkään. Myöskään mitään Suomen suvun yhtenäistä muinaiskulttuuria tai -uskontoa ei ole ollut olemassa. Tästä huolimatta jonkinlainen epämääräinen tunne tai ihanne suomensukuisten kansojen yhteenkuuluvuudesta on syntynyt ja säilynyt 1800-luvulta lähtien. |
||
Venäjällä suomalais-ugrilaisiksi katsotaan 2 687 000 kolmessatoista ryhmässä [[Ural]]in seudulla, Venäjän Euroopan puoleisen alueen pohjoisosassa ja [[Volga]]n seudulla. Pienimpiä kansallisia ryhmiä ovat [[vepsäläiset]], [[inkeriläiset]], [[saamelaiset]], [[vogulit]] ja [[ostjakit]]. |
|||
==Katso myös== |
==Katso myös== |
||
Versio 2. marraskuuta 2005 kello 20.21
Suomensukuinen tarkoittaa suomensukuista kieltä puhuvaa kansaa tai ihmistä. Suomensukuisiksi kieliksi lasketaan yleisimmin uralilaisen kielikunnan kielet. Näistä usein muita kuin itämerensuomalaisia ja saamelaisia kieliä sanotaan suomen kielen etäsukukieliksi. Termi suomensukuinen on kuitenkin alun perin viitannut kielellisen sukulaisuuden lisäksi rodulliseen, geneettiseen ja kulttuuriseenkiin sukulaisuuteen, joka uralilaisten kielten puhujilla ajateltiin olevan. Tämä merkitys on edelleen melko yleinen maallikkojen keskuudessa, ja aiheuttaa edelleen väärinymmärryksiä.
"Suomensukuinen" on käsitteenä varsin suomikeskeinen, varsinkaan kun suomi ei ole suurin uralilainen kieli. Esimerkiksi germaaneja voitaisiin samalla logiikalla kutsua "englanninsukuisiksi" tai "saksansukuisiksi". Käsitettä ei käytetäkään kielitieteessä Suomen ulkopuolella.
Suomensukuisten kielten puhujien muodostama Suomen suku ajateltiin 1800-luvulla kansallisen heräämisen aikana ja vielä pitkälle 1900-luvullekin ryhmäksi, jolla on yhteinen geneettinen alkuperä. Esimerkiksi Aarno Karimo kirjoitti kirjassaan Kumpujen yöstä (1929-1932): Suomen suvun alkukoti on monien tutkijain mielestä etsittävä Uralin vuoriston ja Volgan mutkan väliseltä alueelta. Useat otaksuvat suomalaisten asuneen alkujaan Volgan ja Väinäjoen latvoilla... Kirjassa on myös kuvitteellinen kertomus Uralin lähistöllä asuvan suvun päämiehestä Jorosta, joka käskee poikansa Tuiran etsiä maata lännestä. Tuiran jälkeläiset löytävätkin tuhatvuotisen vaelluksen jälkeen Suomen.
Nykytietämyksen mukaan uralilaisten kielten puhujiin kuuluu useita selvästi erilaisia geneettisiä tyyppejä, joten minkäänlaista geneettistä Suomen sukua ei ole. Geneettis-kielellisenä Suomen sukuna voitaisiin pitää enintään itämerensuomalaisten kielten puhujia, jos täysin niitäkään. Myöskään mitään Suomen suvun yhtenäistä muinaiskulttuuria tai -uskontoa ei ole ollut olemassa. Tästä huolimatta jonkinlainen epämääräinen tunne tai ihanne suomensukuisten kansojen yhteenkuuluvuudesta on syntynyt ja säilynyt 1800-luvulta lähtien.
Venäjällä suomalais-ugrilaisiksi katsotaan 2 687 000 kolmessatoista ryhmässä Uralin seudulla, Venäjän Euroopan puoleisen alueen pohjoisosassa ja Volgan seudulla. Pienimpiä kansallisia ryhmiä ovat vepsäläiset, inkeriläiset, saamelaiset, vogulit ja ostjakit.