Ero sivun ”Permetriini” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
lisää viitteitä
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 5: Rivi 5:
Permetriiniä käytetään laajalti maataloudessa tappamaan tuhohyönteisiä puuvilla-, vehnä, maissi- ja sinimailavpelloilta sekä jossain määrin myös siipikarjan loisten torjuntaan. Permetriinin käyttö on herättänyt vastustusta, sillä se tappaa valikoimatta kaikenlaisia eläimiä, kuten mehiläisiä, kaloja ja pieniä nisäkkäitä.
Permetriiniä käytetään laajalti maataloudessa tappamaan tuhohyönteisiä puuvilla-, vehnä, maissi- ja sinimailavpelloilta sekä jossain määrin myös siipikarjan loisten torjuntaan. Permetriinin käyttö on herättänyt vastustusta, sillä se tappaa valikoimatta kaikenlaisia eläimiä, kuten mehiläisiä, kaloja ja pieniä nisäkkäitä.


Permetriini tuli markkinoille 1990-luvun alussa, ja sitä pidettiin turvallisempana kuin sitä ennen käytyyjä organofosfaatteja.<ref name = "TIDE">.
Permetriini tuli markkinoille 1990-luvun alussa, ja sitä pidettiin turvallisempana kuin sitä ennen käyttettyjä organofosfaatteja.<ref name = "TIDE" />.



== Lähteet ==
== Lähteet ==

Versio 24. syyskuuta 2007 kello 22.11

Permetriinin kemiallinen rakenne.

Permetriini on synteettinen pyretriinin johdoksen syntyvä kemikaali, jota käytetään esimerkiksi tuholaismyrkyissä.[1] Se toimii hermomyrkkynä hyönteisille, ja sitä käytetään sekä hyönteisten tappamiseen että karkoittamiseen.[2] Se toimii hermosolujen solukalvoilla hidastaen natriumreaktiota. [3] Sen vaikutus nisäkkäisiin on vähäinen.

Permetriiniä käytetään laajalti maataloudessa tappamaan tuhohyönteisiä puuvilla-, vehnä, maissi- ja sinimailavpelloilta sekä jossain määrin myös siipikarjan loisten torjuntaan. Permetriinin käyttö on herättänyt vastustusta, sillä se tappaa valikoimatta kaikenlaisia eläimiä, kuten mehiläisiä, kaloja ja pieniä nisäkkäitä.

Permetriini tuli markkinoille 1990-luvun alussa, ja sitä pidettiin turvallisempana kuin sitä ennen käyttettyjä organofosfaatteja.[3].

Lähteet

  1. Terveyskirjasto
  2. Transmeri
  3. a b Marketta Ollikainen: Täistä ei päästä 1999. Tiede-lehti.