Ero sivun ”Rauhanoppositio” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
sanamuodon selkiyttäminen ja neutralisointi sävyltään
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 3: Rivi 3:
Rauhanopposition toiminta sai alkunsa [[Stalingradin taistelu]]n jälkeen tammikuussa [[1943]] ruotsalaisen ''Nyliberala studentförbundetin'' jäsenten keskuudessa. Oppositioon kuuluneet halusivat Suomen hallituksen aloittavan rauhanneuvottelut [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] kanssa ja irtautuvan sodasta jo ennen syksyä [[1943]]. He harkitsivat jopa varjohallituksen perustamista [[Lontoo]]seen ja [[Tukholma]]n käyttämistä tällöin väliasemana. Rauhanoppositio laajeni pian muihinkin poliittisiin ryhmiin ja siihen kuului lopulta muun muassa [[Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto|SAK]]:n puheenjohtaja [[Eero A. Wuori]],<ref>{{Lehtiviite | Otsikko = Sota-ajan hallituksen sisäpiiriläinen vuoti tietoja Neuvostoliitolle | Ajankohta = 16.6.2009 | Tekijä = Unto Hämäläinen | Julkaisu = Helsingin Sanomat | www = http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Sota-ajan+hallituksen+sis%C3%A4piiril%C3%A4inen+vuoti+tietoja+Neuvostoliitolle/1135246914875 | Viitattu = 2.12.2009 }}</ref> [[K. A. Fagerholm]], [[Eino Kilpi]], [[Sakari Tuomioja]], [[Urho Kekkonen]], [[Åke Gartz]], [[Johan Otto Söderhjelm|J. O. Söderhjelm]], [[Ralf Törngren]], [[Nils Meinander]] ja [[C. O. Frietsch]]. Eduskunnassa siihen kuului pääasiassa SDP:n, RKP:n ja edistyspuolueen kansanedustajia.
Rauhanopposition toiminta sai alkunsa [[Stalingradin taistelu]]n jälkeen tammikuussa [[1943]] ruotsalaisen ''Nyliberala studentförbundetin'' jäsenten keskuudessa. Oppositioon kuuluneet halusivat Suomen hallituksen aloittavan rauhanneuvottelut [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] kanssa ja irtautuvan sodasta jo ennen syksyä [[1943]]. He harkitsivat jopa varjohallituksen perustamista [[Lontoo]]seen ja [[Tukholma]]n käyttämistä tällöin väliasemana. Rauhanoppositio laajeni pian muihinkin poliittisiin ryhmiin ja siihen kuului lopulta muun muassa [[Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto|SAK]]:n puheenjohtaja [[Eero A. Wuori]],<ref>{{Lehtiviite | Otsikko = Sota-ajan hallituksen sisäpiiriläinen vuoti tietoja Neuvostoliitolle | Ajankohta = 16.6.2009 | Tekijä = Unto Hämäläinen | Julkaisu = Helsingin Sanomat | www = http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Sota-ajan+hallituksen+sis%C3%A4piiril%C3%A4inen+vuoti+tietoja+Neuvostoliitolle/1135246914875 | Viitattu = 2.12.2009 }}</ref> [[K. A. Fagerholm]], [[Eino Kilpi]], [[Sakari Tuomioja]], [[Urho Kekkonen]], [[Åke Gartz]], [[Johan Otto Söderhjelm|J. O. Söderhjelm]], [[Ralf Törngren]], [[Nils Meinander]] ja [[C. O. Frietsch]]. Eduskunnassa siihen kuului pääasiassa SDP:n, RKP:n ja edistyspuolueen kansanedustajia.


Rauhanoppositioon kuuluneet luovuttivat jatkosodan aikana [[5. elokuuta]] [[1943]] presidentti [[Risto Ryti]]lle niin sanotun [[Kolmenkymmenenkolmen kirjelmä]]n, johon kaikki jälkeenpäin ryhmään luetut eivät tosin osallistuneet. Esimerkiksi [[Urho Kekkonen]] ei allekirjoittanut. Rauhanoppositio ei kuitenkaan kyennyt painostamaan Suomen hallitusta, joka sodan jatkamisesta ja siitä aikanaan irtautumisesta päättäessään katsoi liittolaissuhteen ylläpitämisen Saksan kanssa olleen vallineissa oloissa Suomen etujen mukaista. Pienin osin rauhanopposition vaatimusten mukaista politiikkaa kuitenkin toteutettiinkin, sillä esimerkiksi kotiuttamalla vapaaehtoisen SS-pataljoonan Saksasta vuonna 1943 ja perustamalla arvovaltaisten kansalaispiirien tukemana kesällä 1944 [[Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitto|amerikkalais-suomalaisen yhdistyksen]].<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke = Jatkosodan pikkujättiläinen| Vuosi = 2007| Luku = Pataljoonan hajottaminen| Sivu = 68| Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = WSOY| Tunniste = ISBN 978-951-0-28690-6| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 14.10.2013 | Kieli = }}</ref> Linkomiehen hallitus pyrki varautumaan Saksan ja Suomen liitosuhteen päättymisen jälkeiseen aikaan.
Rauhanoppositioon kuuluneet luovuttivat jatkosodan aikana [[5. elokuuta]] [[1943]] presidentti [[Risto Ryti]]lle niin sanotun [[Kolmenkymmenenkolmen kirjelmä]]n, johon kaikki jälkeenpäin ryhmään luetut eivät tosin osallistuneet. Esimerkiksi [[Urho Kekkonen]] ei allekirjoittanut. Rauhanoppositio ei kuitenkaan kyennyt painostamaan Suomen hallitusta, joka sodan jatkamisesta ja siitä aikanaan irtautumisesta päättäessään katsoi liittolaissuhteen ylläpitämisen Saksan kanssa olleen vallinneissa oloissa Suomen etujen mukaista. Pienin osin rauhanopposition vaatimusten mukaista politiikkaa kuitenkin toteutettiinkin, sillä esimerkiksi kotiuttamalla vapaaehtoisen SS-pataljoonan Saksasta vuonna 1943 ja perustamalla arvovaltaisten kansalaispiirien tukemana kesällä 1944 [[Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitto|amerikkalais-suomalaisen yhdistyksen]].<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = | Nimeke = Jatkosodan pikkujättiläinen| Vuosi = 2007| Luku = Pataljoonan hajottaminen| Sivu = 68| Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = WSOY| Tunniste = ISBN 978-951-0-28690-6| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 14.10.2013 | Kieli = }}</ref> Linkomiehen hallitus pyrki varautumaan Saksan ja Suomen liitosuhteen päättymisen jälkeiseen aikaan.


Jatkosodan jälkeen monet rauhanoppositioon kuuluneet nousivat Suomen politiikan tärkeimpiin johtoasemiin.
Jatkosodan jälkeen monet rauhanoppositioon kuuluneet nousivat Suomen politiikan tärkeimpiin johtoasemiin.

Versio 3. tammikuuta 2017 kello 00.36

Rauhanoppositio oli jatkosodan loppuvaiheessa Suomen politiikassa toiminut sodan jatkamista vastustanut ryhmä.

Rauhanopposition toiminta sai alkunsa Stalingradin taistelun jälkeen tammikuussa 1943 ruotsalaisen Nyliberala studentförbundetin jäsenten keskuudessa. Oppositioon kuuluneet halusivat Suomen hallituksen aloittavan rauhanneuvottelut Neuvostoliiton kanssa ja irtautuvan sodasta jo ennen syksyä 1943. He harkitsivat jopa varjohallituksen perustamista Lontooseen ja Tukholman käyttämistä tällöin väliasemana. Rauhanoppositio laajeni pian muihinkin poliittisiin ryhmiin ja siihen kuului lopulta muun muassa SAK:n puheenjohtaja Eero A. Wuori,[1] K. A. Fagerholm, Eino Kilpi, Sakari Tuomioja, Urho Kekkonen, Åke Gartz, J. O. Söderhjelm, Ralf Törngren, Nils Meinander ja C. O. Frietsch. Eduskunnassa siihen kuului pääasiassa SDP:n, RKP:n ja edistyspuolueen kansanedustajia.

Rauhanoppositioon kuuluneet luovuttivat jatkosodan aikana 5. elokuuta 1943 presidentti Risto Rytille niin sanotun Kolmenkymmenenkolmen kirjelmän, johon kaikki jälkeenpäin ryhmään luetut eivät tosin osallistuneet. Esimerkiksi Urho Kekkonen ei allekirjoittanut. Rauhanoppositio ei kuitenkaan kyennyt painostamaan Suomen hallitusta, joka sodan jatkamisesta ja siitä aikanaan irtautumisesta päättäessään katsoi liittolaissuhteen ylläpitämisen Saksan kanssa olleen vallinneissa oloissa Suomen etujen mukaista. Pienin osin rauhanopposition vaatimusten mukaista politiikkaa kuitenkin toteutettiinkin, sillä esimerkiksi kotiuttamalla vapaaehtoisen SS-pataljoonan Saksasta vuonna 1943 ja perustamalla arvovaltaisten kansalaispiirien tukemana kesällä 1944 amerikkalais-suomalaisen yhdistyksen.[2] Linkomiehen hallitus pyrki varautumaan Saksan ja Suomen liitosuhteen päättymisen jälkeiseen aikaan.

Jatkosodan jälkeen monet rauhanoppositioon kuuluneet nousivat Suomen politiikan tärkeimpiin johtoasemiin.

Lähteet

  1. ↑ Unto Hämäläinen: Sota-ajan hallituksen sisäpiiriläinen vuoti tietoja Neuvostoliitolle. Helsingin Sanomat, 16.6.2009. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.12.2009.
  2. ↑ ”Pataljoonan hajottaminen”, Jatkosodan pikkujättiläinen, s. 68. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-28690-6.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Rauhanoppositio&oldid=16157814”