Hanno Merenkulkija

Hannon matkareitti.

Hanno Merenkulkija (puunin kielellä Annôn, ”lempeä”) oli karthagolainen tutkimusmatkailija. Hän teki noin vuonna 480 eaa. pitkän löytöretken pitkin Afrikan länsirannikkoa päiväntasaajalle asti ja perusti tai asutti uudelleen useita karthagolaisten siirtokuntia nykyisen Marokon alueelle.

Hanno kirjoitti retkestään matkakertomuksen, joka on säilynyt jälkipolville kreikankielisenä käännöksenä nimeltään Periplus. Kreikankielinen versio sisältää luultavasti useita käännösvirheitä ja muita kopioijien tekemiä vääriä tulkintoja, ja sen todenperäisyys on ajoittain asetettu kyseenalaiseksi.

Matkakertomuksen mukaan Hanno lähti Karthagosta 60 laivalla, joissa olisi ollut mukana yhteensä 30 000 henkeä. Tämä saattaa olla käännösvirhe, sillä nykylaskelmien mukaan laivoihin olisi mahtunut korkeintaan viisi tuhatta ihmistä. Retkikunta oli joka tapauksessa suuri, sillä karthagolaiset perustivat matkallaan useita siirtokuntia, joiden jäänteitä on sittemmin löydetty arkeologisissa kaivauksissa.

Retken alkupuolella Hanno tapasi liksiittejä, paimentolaisia, joiden on oletettu kuuluneen berberiheimoihin. Retkikunnan mukaan lähti liksiittejä tulkeiksi.

Matkalla retkikunta näki myös vihamielisiä, eläinten taljoihin pukeutuneita villi-ihmisiä, jotka heittelivät karthagolaisten laivoja kivillä ja estivät heitä nousemasta maihin. Edetessään syvemmälle etelään Hanno näki suuren tulivuoren, nimeltään Jumalten vaunut (kreikaksi Theôn ochèma), josta purkautui laavavirtoja. Nykyisin oletetaan, että Hannon mainitsema vuori on tuliperäinen Kamerunvuori, joka sijaitsee Kamerunin rannikkotasangolla.

Matkansa loppupuolella Hanno retkikuntineen kohtasi eräällä saarella olentoja, joita he kuvasivat ”karvaisiksi naisiksi”. Retkikunnan tulkit kutsuivat olentoja gorilloiksi. Tämän perusteella on oletettu, että Hannon näkemät olennot olivat kädellisiä, joko simpansseja tai gorilloja. On myös mahdollista, että karthagolaiset kohtasivat pygmejä.

Lähteet

• Paavo Castrén ja Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.