Michelsonin–Morleyn koe

Michelsonin interferometrin toimintaperiaate

Michelsonin-Morleyn koe (1887) oli kuuluisa koejärjestely, jolla pyrittiin selvittämään kuinka paljon ns. eetterin oma ominaisliike vaikuttaa valon liikkeeseen liikkeessä olevien kahden pisteen välillä. Tämä perustui yleiseen oletukseen, että maailmankaikkeuden täyttäisi jonkinlainen eetteriksi kutsuttu väliaine, jossa sähkömagneettinen säteily voisi liikkua. Albert Michelson sai tämän tutkimuksen ansiosta Nobelin palkinnon 1907.

Kokeen lähtökohtana oli se, että maapallon liikkeen eetterin suhteen pitäisi aiheuttaa ns. "eetterituuli", ts. valon pitäisi liikkua hitaammin maapallon liikkeen suuntaan. Tarkoituksena oli havaita "sivutuuleen" ja "vastatuuleen" liikkuneiden valonsäteiden eri nopeuksista aiheutunut vaihe-ero. Kokeessa ei kuitenkaan onnistuttu saamaan varmaa tulosta, sillä vaikka laitteella mitattiin pieni "nopeus", se mahtui mittausvirheen rajoihin. Koetta pidetäänkin yhtenä kuuluisimmista epäonnistuneista kokeista.

Nykyisen suhteellisuusteoreettisen tietämyksen mukaan valon nopeus on absoluuttinen, eikä tällaista vaihe-eroa siten synny. Nykyisen tietämyksen mukaan myöskään valoeetteriä ei ole olemassa.