Tilaaja-tuottaja -periaate

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tilaaja-tuottaja -periaate on julkishallinnon 2000-luvulla yleistynyt tapa tuottaa ulkoistamalla palveluita siten, ettei julkinen toimija palkkaa palvelun tuottajia vaan tilaa palvelut yksityisiltä palveluntuottajilta markkinahintaan tarjousten perusteella ja valvoo ostajana palvelun laatua. Se on eräs versio PPP- eli Public-Private-Partnershipistä, jossa yksityinen sektori osallistuu osarahoittajana esimerkiksi tiehankkeissa tai asejärjestelmissä.

Suomen kunnissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilaaja-tuottaja-malli on yleistynyt Suomen kuntien toiminnassa 2000-luvulla, ettei kunta palkkaa palvelun tuottajia, vaan ainoastaan tilaa palvelut yksityisiltä palveluntuottajilta markkinahintaan tarjousten perusteella. Menetelmän on katsottu lisäävän julkisten palveluiden kustannustehokkuuttakenen mukaan?, joista joissain on jopa 10%–30%:n kustannusero kunnittainlähde?.

Joissain kunnissa on ulkoistettu periaatteen avulla kokonaan tai miltei kokonaan tekninen toimi. Pienten kuntien ollessa kyseessä on mahdollista, että useampi kunta tilaa samalta tai samoilta tuottajilta alueellisesti tarvitsemansa palvelut.

Valtio tilaajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitkälle meneviä tilaaja-tuottaja -periaatteen mukaisia julkisia palveluita ovat Suomen puolustusvoimille suoritettavat palvelut ja jotkin kuntien palvelut, kuten teknisen toimen palvelut. Puolustusvoimissa on ulkoistettu varuskunnista muun muassa ruokapalvelu, ajoneuvojen huoltopalveluita, varuskuntien kiinteistöt harjoitusalueet mukaan lukien (Senaatti-kiinteistöt) sekä henkilökunnan asunnot (Kruunuasunnot).

Euroopassa mallin käytön puolustusvoimissa aloitti Englanti 1990-luvulla. Se on käyttänyt mallia esimerkiksi sotilaallisten Skynet 5-tietoliikennesatelliittien toteuttamiseen. Yhdysvalloissa osa NRO:n tiedustelusatelliiteista oli niiden kehittäjän TRW:n operoitavana jo 1970-luvun alkupuolella.

Yhdysvalloissa osa silloista ja maanteistä on pitkään ollut yksityisessä omistuksessa ja käyttäjät maksavat käyttömaksuja. Tämä malli on levinnyt Eurooppaan 1970-luvulta lähtien.

Kolonialismin aikaan Euroopan maat ulkoistivat osan siirtomaiden hallinnosta kauppakomppanioilleen.

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kritiikkiä periaatetta kohtaan ovat esittäneet muun muassa julkisella sektorilla työskentelevien ammattiliitot, joiden mielestä periaate saattaa johtaa työolojen heikentymiseen ja jopa sopimattomaan kilpailuun, mikäli palvelun tilaaja ei valvo tuottajaa riittävästi.

Ongelmana on usein se, ettei markkina toimi: markkinahinta tulee tuottajan määräämäksi esimerkiksi niin sanotun lääkäripulan takia. Tämä tuli esille esimerkiksi Millog Oy:n perustamisen aikaan, jolloin yrityksen hintakilpailukyvyn osoittaminen maavoimien varikkoon verrattuna oli vaikeaa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]