Tiedottajan tutkinto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tiedottajan tutkinto, MTi oli viestinnän ja tiedottamisen tutkinto, joka valmisti toimimaan yrityksen, järjestön tai muun organisaation viestintätehtävissä. Tiedottajan tutkinto käynnistyi viisi kertaa vuodessa ja oli laajuudeltaan 20 opintoviikkoa eli 30 opintopistettä. Tutkinnon suorittaminen kesti 15 kuukautta. Opinnot hyväksytysti suorittanut voi käyttää nimensä yhteydessä lyhennettä MTi. Suomessa tähän tutkintoon koulutti vain Markkinointi-instituutti.

Tutkinto oli tarkoitettu yrityksissä, järjestöissä ja julkisella sektorilla viestinnän tehtävissä työskenteleville. Se soveltui myös täydennyskoulutukseksi johdon assistenteille, sihteereille, toimittajille sekä markkinoinnin ja markkinointiviestinnän ammattilaisille.

Koulutuksen aikana opittiin tavoitteellista viestinnän suunnittelua ja verkkoviestinnän kokonaisuuden ymmärtämistä sekä näiden taitojen hyödyntämistä käytännössä.

Tutkinnosta valmistui 2200 viestinnän ammattilaista.

Tiedottajan tutkinnon sisältö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkinto oli 15 kuukautta kestävä koulutus, johon sisältyi 12 koulutuspäivää sekä ohjattua etäopiskelua neljästä kuuteen (4–6) tuntia viikossa. Tutkintoon sisältyi myös kehittämishanke, joka useimmiten valittiin opiskelijan omasta työstä ja työnantajaorganisaatiosta.

Tutkinto koostui seuraavista kursseista:

  • Yhteisöviestintä ja tiedottajan rooli
  • Vuorovaikutustaidot työyhteisössä
  • Kasva kirjoittajana
  • Viestinnän suunnittelu
  • Viestintätaidot sosiaalisessa mediassa
  • Toimittajan ABC
  • Kehittämishanke, MTi

Tiedottajan tutkinto, MTi aloitettiin Markkinointi-instituutissa vuonna 1978. Tarve käytännönläheiselle koulutukselle oli suuri, sillä ammattiin siirryttiin useimmiten toimittajan tehtävistä tai mainos- ja markkinointialalta. Tiedottajan tutkintoa aiemmin Markkinointi-instituutti oli järjestänyt aiheeseen liittyvää koulutusta markkinoinnin ja mainonnan tutkintojen yhteydessä.[1]

Kehitystyötä Tiedottajan tutkinnon parissa tehtiin vuoden ajan. Työryhmässä vaikuttivat kokeneet työelämän asiantuntijat: tiedotusjohtaja Lasse Laakso Wihuri Oy:stä, osastopäällikkö Walle Jenytin Tiedotusmiehistä ja viestintäkonsultti Seppo Partanen SMMY:n pr-jaostosta. Markkinointi-instituutista mukana olivat Kaarina Iltanen ja Aulis Saukkonen puheenjohtajana.[1]

Ensimmäiselle kurssille vuonna 1978 pyrki runsaat 200 hakijaa, joista 145 valittiin kolmeen aloitusryhmään.[1]

Hakijoiden koulutuspohja oli vahva: 20 prosentilla oli akateeminen tutkinto ja aiempaa työkokemusta. Keski-ikä koulutukseen päässeiden kesken oli päälle 30 vuotta. Naisia oli jo tuolloin 85 prosenttia. Ensimmäisessä ryhmässä kouluttajina toimivat mm. Lasse Laakso, Walle Jenytin ja Sanoma Osakeyhtiön toimittajakoulun rehtori Antero Okkonen. Myöhemmin tutkinnolla ovat kouluttaneet Elisa Juholin, Leif Åberg ja moni muu viestinnän alan ammattilainen.[1]

Tiedottajan tutkintoa uudistettiin useasti, mutta nimi pysyi samana. Loppuaikoina Tiedottajan tutkinto rakentui itsenäisistä kursseista, joita pystyi opiskelemaan myös tutkinnosta riippumatta.[1] Tiedottajan tutkinnon korvasi vuonna 2018 Viestijän koulutusohjelma.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]