Thomas Thorowgood

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Thomas Thorowgood (n. 16001669) oli englantilainen oppinut ja kirjoittaja.

Thomas Thorowgood suoritti opintonsa Queen's Collegessa, Oxfordissa. Vuoden 1618 pappisvihkimyksensä jälkeen hän muutti Norfolkiin, jossa vietti lähes lopun elämäänsä. Ensin hän toimi anglikaanisen kirkon pappina useissa eri seurakunnissa, mutta vallankumouksellisena aikana 1640-luvulla hän kääntyi puritaaniksi.[1]

Thorowgoodin vuonna 1650 julkaisema teos Iewes in America, or, the Probabilities That the Americans are of That Race käynnisti keskustelun intiaanien alkuperästä Englannissa ja oli ensimmäinen englanninkielinen tieteellinen kirjoitus aiheesta.[2]

Thorowgoodin esittämä juutalaisteoria intiaanien alkuperästä tarjosi puritaaneille ihanteelliset puitteet uudella mantereella tehdylle käännytystyölle, joka oli yksi englantilaisten Amerikan valloituksen arvostettuja päämääriä. Teoria luonnehtii intiaanikulttuurin pääasiallisesti barbaariseksi, mutta painotti myös Amerikan alkuperäiskansan tarvetta tulla johdetuksi osaksi englantilaista sivistystä ja takaisin kristittyjen joukkoon. Teoria toi esille myös sen, että intiaanien esivanhemmat olivat olleet sivistyneitä. Intiaanien oli siis mahdollista omaksua kerran taitamansa juutalainen elämäntyyli, mikä oli Thorowgoodin mukaan jo alkanut New Englannissa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Richard W. Cogley : The Ancestry of the American Indians (2005)
  2. Richard W. Cogley: Some other Kinde of Being and Condition. The Controversy in Mid-Seventeenth-Century England over the Peopling of Ancient America.
  3. Richard W. Cogley: Some other Kinde of Being and Condition. The Controversy in Mid-Seventeenth-Century England over the Peopling of Ancient America.