Tad Mosel

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tad Mosel (oik. George Ault Mosel, Jr., 1. toukokuuta 1922 Steubenville, Ohio24. elokuuta 2008 Concord, New Hampshire) oli yhdysvaltalainen näytelmäkirjailija, jota pidetään yhtenä 1950-luvun suorana lähetettyjen televisionäytelmien tärkeimmistä kehittäjistä. Vuonna 1961 hänelle myönnettiin sekä Pulitzer-palkinto että New York Drama Critics’ Circlen palkinto teatterinäytelmästä All the Way Home, joka oli näyttämösovitus James Ageen romaanista A Death in the Family. Näytelmä oli myös Tony-palkintoehdokkaana. Alex Segal ohjasi sen pohjalta elokuvan Takaisin elämään (1963).

Moselin isä oli menestyksekäs mainostoimistojohtaja George Ault Mosel Senior. Sitä ennen, kun Tad Mosel oli kahdeksanvuotias, isän päivittäistavaratukku teki konkurssin 1930-luvun laman takia ja perhe muutti New Yorkin esikaupunkiin. Isän sinne perustamasta mainostoimistosta tuli menestys.

Mosel kiinnostui teatterista 1936 nähtyään Katharine Cornell in näyttelevän George Bernard Shaw’n kirjoittamassa Broadway-näytelmässä Saint Joan. Mosel opiskeli Mount Hermon Schoolissa (Northfield, Massachusetts), New Rochellen high schoolissa ja Amherst Collegessa, josta Pearl Harbourin jälkeen värväytyi armeijaan ja palveli kersanttina USA:n ilmavoimien säätietopalvelussa 1943–1946, josta osan aikaa Tyynellämerellä. Sodan jälkeen hän suoritti tutkintonsa Amherstissä loppuun ja teki jatko-opintoja Columbian yliopistossa New Yorkissa. Hän kirjoitti samalla näytelmiä ja kulki koe-esiintymisissä teatterirooleja varten, ja onnistui vuonna 1949 saamaan kehutun roolin puhumattomana alokkaana sotilasfarssissa At War with the Army.[1]

Moselin ensimmäinen televisionäytelmä esitettiin Chevrolet Tele-Theater -sarjassa vuonna 1949. Sen myötä hänestä tuli yksi kysytyimpiä televisionäytelmien käsikirjoittajia 1950-luvun alkupuolella.[1] Myöhemmin Mosel muisteli, miten televisio oli tuolloin outo väline, jossa tuotettiin ohjelmia hyvin pienillä budjeteilla, eikä kukaan itseään kunnioittava kirjailija suostunut televisiotyöhön. Nuoret lahjakkuudet, kuten hän ja Paddy Chayefsky kuitenkin onnistuivat näin ottamaan haltuun uuden median.[2]

Mosel teki käsikirjoitukset Delbert Mannin elokuvaan Rakkaus mielessään (1964) sekä Robert Mulliganin elokuvaan Ylös vääriä portaita (1967).

Tad Moselin elämänkumppani oli vuonna 1995 kuollut graafinen suunnittelija Raymond Tatro.

Kirjallisia teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mosel, Tad: Other People's Houses, Six Television Plays. New York: Simon and Schuster 1956.
  • Mosel, Tad ja Macy, Gertrude: Leading Lady: The World and Theater of Katharine Cornell. Boston: Little, Brown 1978. ISBN 0-316-58537-8.
  1. a b Weber, Bruce: Tad Mosel, Dramatist, Dies at 86. The New York Times 26.8.2008. Viitattu 13.10.2014.
  2. Tad Mosel Michael Rosenin haastattelussa, Archive of American Television 18.10.1997, YouTube.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Tad Mosel Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Tad Mosel