Sytokromi c

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sytokromi c, hemi keskellä.

Sytokromi c (cyt c) on useimissa soluissa esiintyvä pieni hemiproteiini, joka osallistuu soluhengitykseen. Se koostuu melko lyhyestä peptidiketjusta ja hemistä. Hemi puolestaan koostuu raudasta ja porfyriinirenkaasta, ja toimii niin sanottuna prosteettisena ryhmänä.

Sytokromi c:n hemiosan rauta-atomin hapetustila voi muuttua Fe2+ \leftrightarrow Fe3+, joten se voi osallistua solun hapetus-pelkistysreaktioihin elektroninsiirtäjänä. Sytokromi c on solulle tyypillisen elektroninsiirtoketjun osa. Se on keskeisessä roolissa solun aerobisessa metaboliassa (soluhengitys) mitokondrion hengitysketjun yhtenä komponenttina, jossa se siirtää elektroneja kompleksista III kompleksiin IV. Tästä elektronit siirtyvät hapelle, joka yhtyessään vedyn kanssa muodostaa vettä. Sytokromi c on hyvin veteen liukeneva toisin kuin muut sytokromit.

Sytokromi c:n diversiteetti ja evoluutio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sytokromi c:n peptidiosan massa on yli 12 000 daltonia, ja se koostuu noin sadasta aminohaposta. Koko vaihtelee jonkin verran eri eliöryhmissä. Pisimmän tunnetun sytokromi c:n pituus on 113 aminohappoa, joka vastaa geenissä 339 emäsparia. Vehnällä on 112 ja ihmisellä 104 aminohappoa. Selkärankaisten sytokromi c:t ovat kaikki jokseenkin saman kokoisia.[1].

Vaikka sytokromi-c voi olla eri eliöillä hyvinkin erilainen, lähisukuisilla lajeilla aminohappojärjestys on suhteellisesti hyvin vakaa.[2] Ihmisen ja simpanssin sytokromi c:t ovat identtisiä. Reesusmakakin ja ihmisen välillä on vain yhden aminohapon ero. Myös kanalla ja kalkkunalla on identtiset sytokromi c:t.[2] Proteiinin muutosnopeudeksi evoluutiossa on arvioitu noin 0.05 aminohappomuutosta miljoonaa vuotta kohden.[2]

Kuitenkin vain osa aminohapoista voi muuttua, jottei proteiini kokonaan lakkaisi toimimasta. Suurimmat aminohappotason erot, esim. bakteerien ja selkärankaisten välillä, ovat näin noin 64–69 %.[3]

Pienikokoinen sytokromi c oli ensimmäisiä proteiineja, joiden rakenne selvitettiin laajasti suuressa joukossa eliöitä, ja sillä oli siksi tärkeä osa varhaisessa molekyylievoluution ja molekyylisystematiikan tutkimuksessa.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Juhani Lokki, Anssi Saura, P.M.A. Tigerstedt, Evoluutio ja populaatiot, WSOY Porvoo 1986, ISBN 9510135720
  2. a b c d Stone, Linda & Lurquin, Paul F. & Cavalli-Sforza, Luigi Luca: Genes, Culture, and Human Evolution: A Synthesis, s. 79. Wiley-Blackwell, 2007. ISBN 1405150890. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.6.2009).
  3. [http://alpha2.bmc.uu.se/Courses/Bke1/Labs/bioinfo2_lab.html KE0026 Biochemistry Labs Computer lab: Bioinformatics 2 - Understanding protein 3D structure Introduction] Uppsala University.