Mixtape

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Street tape)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mixtape on mikä tahansa kokoelma aiemmin julkaistua musiikkia.[1] Kokoelmalevyistä mixtapet eroavat siinä, että yleensä mixtapeilla olevien kappaleiden käyttämiseen ei ole tekijän lupaa, joten mixtapejen myyminen ei ole sallittua.

Alkeellisessa mixtapessa on vain äänitetty halutut kappaleet tietyssä järjestyksessä, kehittynemmässä mixtapessa kappaleet on esimerkiksi voitu miksata siten, että ne jatkuvat saumattomasti, ilman että kuuntelija välttämättä edes huomaa kappaleen vaihtumista. Yleensä mixtape sisältää tekijänoikeuksien suojaamaa musiikkia. Perinteisesti mixtapet on äänitetty c-kaseteille, mutta nykyään itsepoltetut CD-levyt ovat yleisempiä. Mixtape voi olla esimerkiksi itselle tai ystäville äänitetty kokoelma mieluisia kappaleita tai se voi olla vaikkapa DJ:n taidonnäyte ja osoitus hänen musiikkimaustaan.

Mixtapet hiphopissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiphopissa mixtape on saanut hieman erilaisen merkityksen. Monet DJ:t kokoavat mixtapeja, mutta usein he saavat käyttöönsä kappaleita artisteilta itseltään. Välillä DJ:t vain kokoavat haluamansa kappaleet peräkkäin ja höystävät mixtapen välispiikeillään. Toisinaan taas mixtape saattaa sisältää DJ:den tekemiä remixejä kappaleista ja esimerkiksi kahden tai useamman eri kappaleen sekoituksia, mash-upeja.

Useat artistit myös julkaisevat omia mixtapeja, jotka tavallisesti sisältävät myös ennen kuulemattomia kappaleita ja muistuttavat hyvin paljon varsinaisia albumeja. Mixtapeilla on kuitenkin yleistä käyttää kappaleissa muilta artisteilta lainattuja taustoja, joten niitä ei voida myydä albumien lailla. Mixtapeja käytetään lähinnä promootiotarkoituksiin ja sellainen voidaan julkaista esimerkiksi hieman ennen albumijulkaisua herättämään ostajien kiinnostus. Myös DJ:t julkaisevat mixtapeja mainostaakseen itseään. Uusille artisteille mixtape on käytännössä heidän demonsa, jolla yritetään saada niin yleisön kuin levy-yhtiöidenkin huomiota. Tunnusomaista hiphop-mixtapeille on kappaleiden suuri määrä, eivätkä kappaleet välttämättä ole kokonaisia.

Tietyt hiphop-artistit ja -ryhmät julkaisevat mixtapeja hyvinkin tiuhaan, useita vuodessa - esimerkiksi Chamillionaire tunnetaan Mixtape Messiah -sarjastaan. Myös The Diplomats on aktiivinen mixtapejen julkaisija.

Tekijänoikeussyistä mixtapejen myynti on periaatteessa kiellettyä. Kuitenkin niitä myydään suuria määriä. Myyjien mukaan he veloittavat vain levyjen valmistuskulut, eivätkä täten hyödy levittämästään musiikista taloudellisesti. Mixtapet ovatkin huomattavasti albumeja halvempia, yleensä muutaman euron hintaisia.

  1. "Mixtape". Merriam Webster merriam-webster.com.