St. Laurent -luokka
| St. Laurent -luokka | |
|---|---|
_underway_in_1983.JPEG) |
|
 |
|
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma |
2 226 t 3 051 t (kuormattu) |
| Pituus | 113,1 m |
| Leveys | 12,8 m |
| Syväys |
4,0 m (DDE) 4,3 m (DDH) |
| Koneteho | 30 000 shp |
| Nopeus | 28,5 solmua |
| Miehistöä |
249 (DDE) 213+20 lentomiehistö (DDH) |
| Aseistus | |
| Meritorjunta |
DDE: 2 × 3"/50 Mk.33 FMC -kaksiputkista tykkiä 2 × Mk NC 10 Limbo -sukellusveneentorjuntaheitintä 2 × Mk.2 K-gun laukaisinta maaliinhakeutuville torpedoille DDH: 2 × 3"/50 Mk.33 FMC -kaksiputkinen tykki 1 × Mk NC 10 Limbo -sukellusveneentorjuntaheitintä 2 × kolmiputkista Mk.32 12,75" laukaisualustaa Mk.44 tai Mk.46 Mod 5 torpedoille 1 × CH-124 Sea King -helikopteri |
| Ilmatorjunta |
DDE: 2 × 40 mm ilmatorjuntatykki |
St. Laurent -luokka oli Kanadan kuninkaallisen laivaston ja myöhemmin Kanadan asevoimien hävittäjäluokka, jonka seitsemän alusta olivat palveluksessa 1950-luvun puolivälistä aina 1990-luvulle saakka.
Luokka oli ensimmäinen Kanadassa suunniteltu ja toteutettu suurempi alusluokka. Sen alukset muistuttivat Britannian kuninkaallisen laivaston Whitby-luokan fregatteja, mutta niiden varustuksena oli runsaasti Yhdysvalloista hankittua materiaalia. Alukset olivat alun perin saattuehävittäjiä (DDE), mutta modernisoinnin jälkeen ne luokiteltiin helikopterilla varustetuiksi saattuehävittäjiksi (DDH).
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kanadan liittyminen Natoon ja turskasodan kokemukset loivat tarpeen uudesta alusluokasta vuonna 1949. Laivaston tehtävänä oli sukellusveneidentorjunta ja Luoteis-Atlantin valvonta. Uuden saattuehävittäjän suunnittelutyö alkoi vielä samana vuonna ja sen toteutusaikatauluksi määrättiin vuosi 1955. Suunnittelusta vastasi montrealilainen German and Milne Sir Rowland Bakerin ohjauksessa. Baker loi Whitby-luokan fregatin kaltaisen, mutta omia ideoitaan toteuttavan aluksen.[1]
Luokan piti valmistaa neljätoista viimeistään 1955 palvelukseen otettavaa alusta, mutta kylmän sodan aiheuttamien vaatimusten nopeiden muutosten aiheuttamat suunnitteluviiveet ja kustannusten nousu sekä Kanadan liittyminen Korean sotaan laskivat alusten lukumäärän seitsemään. Loput seitsemän valmistettiin Restigouche-luokan pohjalta ottaen huomioon suunnittelussa tulleet muutokset. Lisäksi suunnitelmien pohjalta valmistettiin kaksi seurannutta luokkaa MacKenzie-luokan neljä alusta ja Annapolis-luokan kaksi alusta.
Alukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Nimi | Telakka | Kölinlasku | Vesille | Valmis | Kohtalo |
|---|---|---|---|---|---|
| HMCS St. Laurent | Canadian Vickers, Montreal | 22. marraskuuta 1950 | 30. marraskuuta 1951 | 29. lokakuuta 1955 | myyty romutettavaksi 1979 |
| HMCS Saguenay | Halifax Shipyards, Halifax | 4. huhtikuuta 1951 | 30. heinäkuuta 1953 | 15. joulukuuta 1956 | myyty 1990 upotettu sukelluskohteeksi Luneburgin edustalle |
| HMCS Skeena | Burrard Dry Dock, North Vancouver | 1. kesäkuuta 1951 | 19. elokuuta 1952 | 30. maaliskuuta 1957 | myyty romutettavaksi 1996 |
| HMCS Ottawa | Canadian Vickers, Montreal | 8. kesäkuuta 1951 | 29. huhtikuuta 1953 | 10. marraskuuta 1956 | myyty 1992 |
| HMCS Margaree | Halifax Shipyards, Halifax | 12. syyskuuta 1951 | 29. maaliskuuta 1956 | 5. lokakuuta 1957 | romutettu 1994 |
| HMCS Fraser | Burrard Dry Dock, North Vancouver | 11. joulukuuta 1951 | 19. helmikuuta 1953 | 28. kesäkuuta 1957 | romutettu 2011 |
| HMCS Assiniboine | Marine Industries, Sorel | 19. toukokuuta 1952 | 12. helmikuuta 1954 | 16. elokuuta 1956 | romutettu 1995 |
Vuosina 1961-1966 kaikki alukset modernisoitiin, jolloin ne varustettiin uusilla kaikuluotaimilla, Limbo Mk.10 -sukellusveneentorjuntaheittimillä ja helikopterivarustuksella. Savuhormi jaettiin kahtia, mikä mahdollisti hangaarin sijoittamisen keskelle alusta. Samassa yhteydessä poistettiin kaksi 40 millimetrin ilmatorjuntatykkiä. Alukset luokiteltiin muutostyön jälkeen helikopterilla varustetuiksi hävittäjiksi (engl. helicopter-carrying destroyer) ja niille kullekin sijoitettiin yksi CHSS-2 Sea King -helikopteri.[1]
St. Laurent poistettiin palveluksesta 1974. Skeena, Ottawa ja Fraser ´modernisoitiin 1977-1979. Saguenay, Margaree ja Assiniboine modernisoitiin (engl. Destroyer Life Extension) 1980 ja kolme muuta vuotta myöhemmin.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1947-1995. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1995. ISBN 0-85177-605-1. (englanniksi)
- Macpherson, Ken & Burgess, John: The Ships of Canada's Naval Forces 1910-1981 - A Complete pictorial history of Canadian warships. Toronto, Kanada: Collins Publishers, 1981. ISBN 0-00-216856-1. (englanniksi)